tiistai 15. toukokuuta 2018

Äitienpäivä viikonloppu

Sain sunnuntaina 22 kerran viettää äitienpäivää. Olen kahdella tytölle äiti ja olen tietysti kiitollinen ja onnellinen, että minusta on tullut äiti.

Vielä n.parikymppisenä äiteys ei ollut päivänselvää, sairastin anoreksiaa ja painoin vain 38 kiloa (olen 170cm pitkä) eli tietää mitä sellainen sairaus tekee kropalle ja siitä täysin parantuminen kesti useamman vuoden. Pelko lapsettomuudesta tottakait oli läsnä.

Vuonna 1996  marraskuussa sain ensimmäisen tyttöni Elisan, 10 päivää ennen laskettua aikaa ( olin silloin 27-vuotias) ja seitsämän vuotta myöhemmin tammikuussa 2004 Oonan. Elämäni hienompia hetkiä, niin kuin varmasti monelle meistä  vanhemmalle.

Oma suhde äitiini ei ole aina ollut hyvä, varsinkaan silloin kun isä ja äiti päättivät erota kun oli 18-vuotias. Jäin asumaan isäni kanssa, joka oli ns. viikonloppu isä. Isä oli viikot aina kaivokselle töissä. Äidin roolin otti iso siskoni.

Nyt vuosien kuluessa äidin ja minun suhde on tullut lämpimmäksi, vaikka äiti ei ole koskaan pahemmin näyttänyt tunteitaan, mutta tiedän että meistä lapsista välittää ja lapsenlapset ovat hyvinki tärkeitä. Lapset kun olivat pienempiä, niin äiti hoiti tyttöjä aina tarvittaessa, laitteli ruokia, leipo ja pesi joka vuosi mulle ikkunat.

Nyt roolit ovat ns. vaihtuneet äidin sairastelun myötä, äidillä todettiin n. pari vuotta sitten afasia, joka on koko ajan mennyt huonompaan suuntaan. On surullista katsoa omaa äitiä, joka ei ole enää se puhelias, sosiaalinen, touhukas ja oma-aloitteinen. Äiti vielä asuu yksin, kahdesti päivässä käy kotiapu, joka käy auttamassa äitiä päivän askareissa yms.


Äitienpäivä aamuna ...

Sain aamupalan sänkyyn onnen toivotuksien ja halauksien kera.






Jokaisessa kukassa on pisara rakkautta <3









Äiti tuli meille aamupäivällä ja käytiin koko poppoo syömässä ulkona äitienpäivä lounas. Illalla mentiin katsomaan Tanssikoulun Stagen 10-vuotis showta, jossa Oona esiintyi. Yritän aina silloin tällöin ottaa äidin meille pitemmäksi aikaa ja keksiä pientä piristystä.








Viikonloppuun mahtui monta hienoa tanssiesitystä eli perjantaista sunnuntaihin, jossa neiti oli mukana. Oma rooli oli lähinnä huolehtia, että kaikki esiintymisvaatteet, meikit ja eväät on varmasti mukana. Sekä tietysti olla tallentamassa kameralle näitä hienoja tanssiesityksiä ja kannustaa,tsempata väsynyttä esiintyjää illan  tanssiesityksen jälkeen.





Perjantaina n. kahdeksan  tanssiesityksen jälkeen mentiin vielä vähän ennen klo.23.00 ottamaan kuvia ulos kauniiseen säähän, jossa neiti väänsi itsensä vaikka minkälaisiin  asentohin. Voitte varmaan kuvitella, että mihin mulla sattui kun tätä kuvaa otin :) Itekki innostuin heittelemään kärrynpyöriä ja neiti otti tietty kuvia.


Itse äitinä toivon, että lapsista kasvaa vahvoja, itsenäisiä ja pärjääviä. Tulevat erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja kokeilevat siipiään. Toivon tietysti, että saisin joskus lapsenlapsia, mutta  ensin nauttisivat nuoruudestaan ja  kävisivät kiertelemässä vähän maailmaa. 

Toivon, että olisin hyvä äiti ja muistan kiireenki keskellä välillä halata ja sanoa, että rakastan sinua ja olet tärkeä.

Näihin kahteen käsivarteen mahtuu paljon rakkautta <3






4 kommenttia:

  1. Ihana äitienpäivä, kauniita tyttöjä sinulla. Äidin on mukava tulla mukaan, vielä kun omistaa äidin, minä en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :)

      Niinhän se on, ettei koskaan tiedä koska yhteinen aika loppuu vanhempien kanssa <3 Isä on nukkunut pois yli 22 vuotta sitten ;(.

      Poista
  2. Sulla on kyllä niin sievät tyttäret!
    Mukavalta kuulostaa äitienpäivän vietto sielä, mie olin iltavuorossa, joten oli vähän erilainen äitienpäivä. Äidit ovat tärkeitä ja on hienoa saada olla äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Olishan sitä varmasti ilman lapsia elämä paljon erilaista ja onneksi on äiti kahdella tytön tyllerölle .)..harmittavan nopeasti vain kasvaa. Sieki olet varmasti maailman parhain tyttö omalle äidillesi, huolehtivainen ja välittävä <3. Ihanaa viikonloppua sinne, mie yritän nyt vähän täällä putsata pihaa ja jos sais muutaman kukan haettu uloski.

      Poista