perjantai 1. helmikuuta 2019

Uusi keittiö


Kuva By Lasse



Täällä jo vahvasti mielessä  oma keittiöremontti ja nettiä on selattu tiuhaan tahtia sekä haettu lisää  ideoita. Tarkoitus projekti käynnistää huhtikuun-toukokuun vaihteessa. Mielellään, että remontti olisi valmis ennen juhannusta. Juhannuksen jälkeen olis neidillä rippijuhlat, joten olisi kiva kun olisi siihen mennessä valmis. Samalla puretaan lattiat ja patterit pois keittiöstä, ruokailutilasta ja olohuoneesta. Kaikkiin näihin tulee laittialämmitys ja uusi lattia. Ykkössijalla on vaalea parketti, yhden mallin olenkin jo löytänyt <3. Oli ns. rakkautta ensi silmäyksellä .)
Kolmea makuuhuonetta ei aleta nyt remontoimaan keskikerroksesta ollenkaan, vaan ne saa vielä odottaa. Remonti ajaksi ne täytetään huonekaluilla eli toimivat ns. varastona.

Keittiö meillä on jo kohta 19-vuotta vanha ja kodinkoneet alkaa kohta vetelemään viimeisiä hengenvetoja, joten nyt on oikea aika tarttua tuumasta toimeen. Uskon, että tämä on meille  tässä talossa viimeinen keittiö, joten haluan rauhassa ja hyvissä ajoin suunnitella kaikki valmiiksi. Pitää tulla kerralla hyvä.



Yksi keittiöpiirrustus on tehty suunnitelmieni mukaan ja saatu tarjous keittiösuunnittelijalta. Toinen keittiösuunnittelija on käynyt myös ottamassa mitat ja sainki häneltä pari uutta ideaa, jotka aattelin myös toteuttaa. Onneksi nämä ei olleet ns. kalliita muutoksia. Meillä on tietty budjetti keittiöön, josta ei kauheasti tingitä. Yksi isompi muutos on varmaan tulossa alkuperäiseen suunnitelmaani. En laitakkaan korkeata kaappia johon alunperin piti tulla mikro ja uuni, vaan se tila jätetään laatikoille ja laskutilaksi. Tähän päädyin kun istuin olohuoneen sohvalla ja huomasin, että korkea kaappi peittäisi näkymän keittiöstä. Joten en haluaa liian tukkoiseksi tilaa. Tiskikone ja jääkappi on tulossa intergroituna.





Kuva Al Carte keittiö



Keittiöön en voinut muuta kaapin väriä aattellekkaan kuin valkoista, tällä kertaa maalattu valkoinen mattaovi. Valkoinen on ajaton ja tilaan saa kyllä väriä tekstiileillä yms. Vetimiä en haluaa ollenkaan, joten yläkaapit toimii pomppusaranoilla ja laatikoihin tulee vaimentimet. Laatikoissa on vain ns."kouru", josta vedetään. Meillä wc-tilassa samanlaiset laatikot ja hyvin ovat toimineet. Taso saa olla valkoista laminaattia. Laminaatti on meillä  nytkin ja on kestävä materiaali ja sopii meikäläisen budjettiin. Haen keittiöön selkeyttä ja mahdollisimman paljon tavaraa saisin piiloon eli kaikki tulee isoilla vetolaatikoilla, joista on myös helppo ottaa tavarat esille ja käyttöön.







Liesituuletin upotetaan kippikaapin sisälle, joka vie kylläkin sieltä tilaa, mutta tämä on minusta siisti ratkaisu pieneen tilaan. Haluan yläkaapit, jotta tavarat saadaan piiloon ja perinteisen tiskikaapin, jotta juomapullot yms. saa kuivumaan. Ajatus on, että tulisi pitkän malliset kippikaapit 2 päälekkäin ja pitkän omaisuus tuo seinälle ns. ulottovuutta. Yläkaapit haluan tavallista korkeamalle lähteväksi, jotta välitila näyttää ilmavalta.


Kuva Finnish Design Shop

Keittiöön on tulossa myös saarrekke, jonka päälle haluan näyttävän yksinkertaisen valaisimen ja yksi vahva vaihtoehto on tämä kaunis Floss seinä- valaisin. Meillä on spotteja katossa, joten valoa riittää keittiössä. Saarekkeeseen ja tiskikaapin seinälle laitetaan epäsuoraa valaistusta sekä tiskikaapina alle led-valot.



Kuva By Lasse

Saarekkeen mahtuu kolme baarijakkaraa ja haluan sinne ripauksen  puunsävyä, tuomaan sitä lämpöä.
Varastossa odottaa 2kpl Artekin baarijakkaraa, jotka ovat puunsävyä. Vaativat kylläkin kunnostuksen. Uskon, että niillä mennään aluksi aika pitkälti. Nämä By Lassenin baarijakkarat olis ihanat, mutta nyt näihin budjetti ei veny. Keittiöön on tulossa myös pieni aamiaiskaappi ja siihen aateltiin keittiösuunnittelijan kans laittaa vähän vaaleata puunsävyä. Vois olla kiva kun ovet on auki.






Kuva By Lasse


Saarekkeeseen haluaisin jostain löytää paksun ns. puupölkyn, johon voisin laittaa esim. nämä By Lassenin kynttilät esille. Meiltä kylläkin löytyy valkoisena.
Mustaa tuodaan pienenä tehosteena keittiöön. Aluksi meinasin mustan hanan keittiöön, mutta olen sen nyt  hylännyt. Musta allas on nyt ainakin tulossa upotettuna tasoon.

Odotan innolla remontin alkamista, vaikka vielä on tuoreessa muistissa kaikki remontit mitä ollaan taloon vuosien saatossa tehty. Onhan se rankkaa ja koetellaan hermojakin, mutta kaunis ja toimiva lopputulos palkitsee. Olen niin pitkään haaveillut uusista lattioista ja keittiöstä.


Mulla alkoi tänään 3 päivän vapaat eli otan nyt rennosti, käyn vähän kuntoilemassa tänään ja syön hyvin sekä haen illaksi herkkuja. Huomenna tulee anoppi yöksi ja oli tarkoitus käydä ulkona syömässä tyttöjen kesken ja tehdä jotain kivaa. Sunnuntaina aattelin lähteä moikkaan äitiä pitkästä aikaa, on jo ikävä.


Nyt lähen kuitenkin ensin hakemaan yhteen projektiin vähän matskuja ja tilamaan mallipaloja, kun auto on kerrankin käytössä. Eikö ihanaa viikonloppua sinne kaikille!





Halein <3
















3 kommenttia:

  1. Kuuulostaa niin hyvältä ja lopputulos on varmasti tyylikäs.
    Ihanaa on valkoinen matta väri ja pikkusen puunsävyä mustin ripauksin valittisin ittekki pitkälti samoja värejä.

    Nautihan vapaista <3 täällä paiskitaan koko viikonloopu töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, odotan täällä jo innokkaana, että lumet sulais ja tulis jo äkkiä huhtikuu-toukokuun vaihde. Pääsis aloittamaan :) Kauhea urakka vain tyhjentää kaikki ja sain myytyä vanhan keittiönki eli se haetaan kun remontti alkaa. Halusin nyt matta ovet, entiset kun on kiiltävät. Jos tiedät jonkun joka tarttee ruokailuryhmää eli nyt on myynnissä meän ruokailuryhmä. Voi laittaa mulle viestiä s postilla tulemaan :).
      Haluan nyt mahdollisimman yksinkertaista ja ajatonta sekä vaaleutta.

      Kiitos, nautin kyllä vapaista. Enää vain ei jaksa kauhean myöhään valvoa eli pakko jo lähteä sänkyyn. Öitä ja vko loppuja sinne sekä työn iloa <3

      Poista
  2. Ihanan pelkistetty tyyli teillä hakusessa. Meillä on todella vanha 90-luvun keittiö. Olisi tarkoituksena myös aloittaa keittiöremontti, ja nimenomaan hankkia enemmän pelkistetty ja siisti tyyli. Mukaviahan nämä projektit ovat! https://www.laatta-asennus.fi/palvelut/remontit

    VastaaPoista