keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Pihalla juuri nyt

Onneksi viikonloppuna hain suurimmat kesäkukat mitä olin ajatellutkin, autokatokseen unohdin ostaa. Nimittäin eilen en pystynyt menemään töihin, aamulla oli selkä niin kipeä että piti lääkärille mennä. Nyt olen 3 päivää sairaslomalla ja syödään särkylääkkeitä. Kesäkukat olis siis jäänyt hakematta kokonaan ennen juhannusta.

Otin eilen illalla kännykällä muutaman kuva räpsyn pihasta, miltä piha näyttää juuri nyt. Monivuotispenkit eivät vielä ole ihan "loistoissaan" eli kukkia ole vielä niissä, Osa penkeistä oli reheävänä eli jouduin vähän karsiin sieltä täältä ja siirtään  ja osassa penkissä kasvoi enemmän heinää kuin monivuotisia, öhöm :).










Taustalla saniaiset on mahtavan isoja/korkeita ja tuovat sopivan näkösuojan naapuriin.



Paviljongin alle ostin pari hortensia korkeisiin astioihin ja samalla innostuin myös vähän sisustamaan paviljongia. By Pias liikkeestä ostettu varjostin pääsi sille kuulumalle paikalle sekä limen vihreätä sävyä laitoin vähän sinne tänne tuomaan pientä pirteyttä, muuten tummaan sisustukseen. Pöydän ostin viime vuonna fb kirppikseltä ja on nyt eka kesän terassilla. Viimeksi mulla ollut useamman vuoden  Ikean lasinen sarjapöytä ja siinä näkyi niin helposti siitepölyt etten sitä nyt laittanut ollenkaan. Vaihtelu virkistää.






Monivuotispenkki, joka ei vielä kuki. Tästä viikonloppuna karsin reunasta istutuksia, haluan että penkki on kolmion mallinen. Reunaa pitää vielä tasoittaa selvemmäksi, kunhan saan ekana selän kuntoon.






Etualan penkki oli päässyt kasvamaan heinää ihan valtoilemaan, joten sen käänsin melkein kokonaan nurin ja tein Iiriksille kunnon rajauksen Kekkilän mustalla metallisella reunanauhalla. Keskelle istutin valkoisia orvokkeja, ettei penkki ole ihan pliisun näköinen. Eteen reunaan istutin karsistusta penkistä olevat monivuotiset, niihin tulee kiva vaaleanpunainen pieni kukka....en kyllä muista nimeä. Orvokkien ja etualalla olevien kukkien väliin pitää myös laittaa reunasuoja etteivät valtaa koko penkkiä. Mustaa haketta laitoin Iiriksien alle ja tarkoitus laittaa koko penkkiin, mutta se loppui kesken. Mulla oli viime vuodelta jäänyt yksi säkki, josta sain laitettua vain osan.







Etupihalle laitoin uudet buxi pallerot, viime vuotiset meni nyt niin keltaisiksi että otin ne pois. Buxit näyttää nyt pieniltä, mutta kasvavat kyllä äkkiä kun saavat isoimmissa ruukuissa kasvaa ja kanankakka/merilevä rouhettä levitin kaikkiin purkkeihin sekä  pensaisiin yms. Toivottavasti antavat kaikille kunnon lisäpotkua. Riippahernepuu etupolella ja takapihalla on komiana ja kummassakin mulla on erilaisia kuunliljoja  puun alla, osa on alkaneet tosi hyvin ja osa ovat vielä tuloillaan. Pöydällä mulla on muovinen viherkasvi. Pitää huomenna juhannukseksi käydä poimimassa kesäkukkia maljakkoon, nimittäin en kauheasti tykkää muovikukista .(
Portaat pitää joka vuosi käsitellä mustalla terassiöljyllä, niin kuin tänä vuonnakin.





Paviljonki meillä on ollut jo varmaan lähemmäs 15-vuotta. Katoksen kangas on uusittu kolme kertaa ja nyt alkaa olemaan siinä pisteessä, että pitäis uusia nuo sermit. Ovat jo ihan lahoneet.  Terassia en ole nyt käsitellyt vuoteen pariin, toisaaltan haluaisin sen harmaaksi. Miettinyt, että pitäis puhdistaa terassi rautasulfaatilla ja näin sais valkaistua terassilaudat ja päälle vähän hioa ja käsitellä kirkkaalla suojalla. Ei tarttis olla joka vuosi käsittelemässä.











Viime keseänä ostin fb-kirppiksen sivulta Parolan rottinkikeinun, joka oli tarkoitus laittaa yläkerran parvekkeelle. No, eihän siellä tule istuttua. Viikonloppuna keksin sille paikan meidän autokatoksen reunaan, johon aina paistaa kivasti ilta aurinkokin. Nurmikko on tuosta alueelta kärsinyt ja tuohon olen haaveillut lisää liuskekiviä laitettavaksi. Meillä vielä muutama jäljellä, mutta ei tarpeeksi. Olisi siistiä kun liuskekivet jatkuis koko matkalle ihan nurkkaan asti ja ikkunan kohdalta voisi olla vähän leveämpi alue ja josta johtais polku tähän monivuotis penkkiin.





Parolan rottinkikeinu kaipaa vielä valkoista maalia. Varastossa odottaa kaksi spraypulloa, joten eiköhän sekin saada vielä tässä joku päivä fikstattua. Nyt keinu on nostettu suojaan, on nimittäin luvattu vesisadetta.
Viime kesän oli Parolan lasipöytä yläkerran parvekkeella ja sai homepilkkuja vaikka oli sateelta suojassa. Sekin pitää vielä putsata ja käsitellä jollain suojalla. Paljon olis vielä tekemistä, että paikat on kunnossa. Haaveilen kyllä pienestä kesäkeittiöstä ja erilaisista istutuslaatikoista. Olisi kiva saada grillille oma paikka. Taitaa jäädä ensi kesän hommiksi, nyt selvitty isosta keittiö/lattiaremontista. Uskon, että on pienen hengähdystauon paikka.


Huomenna onki jo juhannus ja luvattu hienoa aurinkoista säätä koko suomeen, joten ulkona tulee varmasti oltua koko päivän ja  pötköteltyä tuolla paviljongin alla. Toivottavasti lääkkeet alkais tehoamaan ja sais tuon selän taas kuntoon.

Oikein ihanaa juhannusta sinulle ja nautitaan näistä ihanista aurinkoisista keleistä mitä nyt vihdoin on <3 ja ulkomaillekkaan ei nyt ole kauhea hinku kun säät ovat olleet mitä ihanimmat, tästä iso peukku :).















2 kommenttia:

  1. Kaunis piha ja ihanat nuo puksipallerot!

    Hyvää juhannusta teile ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Pitää vaan muistaa kevät auringgolta seuraavaksi peittää, jos pysyisivät hengissä pitempään tai siirtää isompaan purkkiin jossain vaiheessa.

      Samoin sinne ihanaa juhannusta <3

      Poista