tiistai 13. joulukuuta 2016

Luvattuun matkapostaukseen

Viimeinen matkapostaus tälle vuodelle eli ei ole enää tälle vuodelle yhtään reissua tiedossa, vaikka olishan tässä päiviä kyllä tälle vuodelle vielä :) Jos kukkaro vain antais myötä. 

Tänä vuonna on tullut tehtyä useampi reissu ja monta maata taas nähty. Nämä meidän reissuthan on ns. omatoimimatkoja ja hyvinkin edullisia. Yleensä matkat varataan hyvissä ajoin, että lennot saadaan mahdollisimman edullisesti ja siinä samalla myös auto varataan, on näin edullisempi.

Eka ja vika yöt yleensä varataan etukäteen. Muut yöpymiset katotaan paikan päällä läppäriltä. Hotelleissa on tärkeintä, että on aamupala ja on siisti eli mitään luxsus majoitusta ei tarvitse olla. Sijainti myös tärkeä, ettei ole kauhean pitkä matka joka paikkaan...vaikka auto onkin käytössä. Hotelleissa oikeastaan ei käydä kuin nukkumassa. Perheen kanssa ei ole muuten koskaan tullut käytyä ns. rantalomalla ja ei ole koskaan ollut ns. täyshoitoa...joita nykyään monet suosivat.
Tykkäämme vaihtaa paikkaa ja maisemia. Pari kolme päivää menee samassa paikkaa, mutta sitten on jo pakko vaihtaa maisemia. Yleensä ei tilata samaan paikkaan matkaa. On niin paljon maita ja kohteita missä haluttaa käydä, nähdä ja kokea kaikenlaista.

Niinkuin tämä viimeinen reissu mikä tehtiin Brysseliin ja Luxemburgiin, niin varattiin myös hyvissä ajoin. Lento lähti Luulajasta Tukholmaan aamu seitsämältä ja Tukholmasta lennettiin sitten Brysseliin. Tukholmassa jouduimme odottamaan n. kolme tuntia ja siinä käytiin syömässä hyvä aamupala seisovasta pöydästä, suosittelen. Hinta oli n.20 euroa/henkilö. Sillä pärjäsi pitkälle iltaan.

Brysselin kentältä otettiin auto ja huristeltiin suoraan Luxemburgiin. Autolla sai tosissaan huristella, nimittäin kaikki ajoi 155-160km/h eli matka taittui hyvinki nopeasti. Hotellin kirjautumisen jälkeen suunnistimme joulumarkkinoille keskustaan, joka oli ihan kävelymatkan päässä. Kadut oli luoonollisesti koristeltu näyttävillä jouluvaloilla ja muutenkin jouluvaloja oli joka puolella paljon. Kaikki kuvat otettu kännykällä, joten kuvat eivät mitään kauhean tarkkoja. 



Luistelu paikka













Aamupalan jälkeen käytiin vielä ajelemassa Luxemburgin keskustaa ja sitten lähdettiin takaisin ajelemaan Brysseliin.

Brysselin hotelli oli ihan ydin keskustassa ja siinä yövyttiin kaksi yötä. Iltaisin käytiin joulumarkkinoilla ja yhtenä päivänä huristeltiin bussilla kahta eri reittiä. Välillä pysähdyttiin parissa paikkaa ja taas matka jatkui. Näillä Citysigtseening busseilla näkee kaikki nähtävyydet ja voi välillä hypätä kesken pois ja käydä tarkemmin tutustumassa kohteisiin. 










Viimeisenä päivänä ennen kotiin lähtöä käytiin vielä keskitysleirillä Fort Breendonk 1940-1944. Oli kyllä karu paikka. Siellä avartui enemmän , että ihminen on loppujen lopuksi raaka ja julma.







Vielä...



Vinkkejä edulliseen/helppoon matkustamiseen:

- Varaa matkat hyvissä ajoin ja vertaile hintoja

- Kun tilaat lennot, niin varaa samalla auto. On näin monesti edullisempi. Auto     ehdoton, näet paljon enemmän ja tulee käytyä sellaisissa paikoissa mihin          muuten ei tulisi käytyä.

- Ota vain käsimatkatavarat, muutaman päivän reissulla pärjää vähemmälläkin     tavara määrällä.

- Kannattaa myös katsoa mistä edullisin lentää Suomesta vai Ruotsista, näin    rajan pinnassa asuneena on hyvä vertailla.

-  Vertaile ruokaravintoloiden tarjontaa ja hintoja. Joskus syömme vain jossain Mäkkärillä tai sitten edullisessa ravintolassa. Ei tartte olla monen ruokalajin illallisia. Joskus tietysti voi vähän pröystäillä.

- Taksilla jos liikkuu, niin kannattaa sopia taksikuskin kanssa joku könttä summa jolla kuskaa  esim.useamman päivän joka paikkaan.


Tämä meidän reissu maksoi kahdelta hengeltä n. 750 euroa eli tähän kuuluu lennot, hotellit ja autonvuokra.

Tässä  oli muutama vinkki. Jos sinulla on hyviä vinkkejä edulliseen ja helppoon matkustamiseen, niin otan mielellään vastaan :)

Tänään käytiin työporukalla jouluruoka syömässä ja vieläkin ihan pakissa. Pakko lähteä kahvin keittoon, että pysyn hereillä kirkossa. Meillä Oonalla koulusta tänään Ruotsin puolella Lucian juhla, joka alkaa vasta suomen aikaa klo.20.00 eli siinä meneekin tämä ilta.






<3






























4 kommenttia:

  1. Kiitos noista vinkeistä.me ollaan matkusteltu toistaiseksi todella vähäsen ja kaikki hyvät vinkit otetaan ilolla vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä Nanni :) ja tosiaan kannattaa katsoa Luulajasta lentoja, monesti edullisempia ja hyvissä ajoin kun on liikkeellä niin säästää monta tai satoja euroja. Vuoden alussa pitää alkaa jo katteleen kesäksi matkoja jonnekkin. Kerrankos täällä eletään, niin pitää nädhä paljon ja kokea.

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä, kiitos nuista :)
    Ja hienoja kuvia ja upeita paikkoja oletta nähneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oli noista jotain apua :) Tuli taas kyllä paljon otettua kuvia. Harmi kun tuo järkkäri on niin iso, etten jaksa joka reissulle sitä raahata. Pitäis ostaa pienempi kamera tai parempi kännykkä, jossa olis parempi kamera....ehkä tuo viimeinen vaihtoehto parempi? sais laadukkaampia kuvia.

      Poista