maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pikku söpöys Vitralta

Siinä se vihdoin on!

Ennen joulua tilasin Vepsäläiseltä  tämän pikku pöydän olohuoneeseen ja viime viikolla kaverini sen toi minulle liikkeestä. Lähimmät Vepsäläiset löytyy täältäpäin Oulusta ja Rovaniemeltä, joissa tulee harvoin käytyä. Pöytä on Vitran Eamesin LTR pöytä. Pöytähän ei ole kovin iso kooltaan ja meillä neiti tokaiskin pöydän nähtyään, että onpas söpö. Söpöhän se on ja passaa mainiosti sirouden puolesta sohvan viereen sekä kaveriksi Hayn pöydän kanssa. 







Pöydässä on samat ristikko jalat kuin Vitran keinutuolissa eli hyvä pari olohuoneeseen. Pöytiä nykyään saa monessa sävyssä ja erin värisillä jaloilla.  





Vitra sarjan  DSR-tuoleja olen joskus kattonut ruokailutilan tuoliksi ja yhdessä välissä hautasin ajatuksen ,etten haluakkaan tuoleja. Jotenkin tuntui, että niitä oli joka toisella...mutta, kuitenkin  onhan ne <3. Alunperin ajattelin, että voin keittiön seiska tuolejen kanssa sekoitella drs-tuoleja keskenään ja vaihdella välillä keskenäänki tiloissa eli tuolit ovat edelleen jääneet kummittelemaan.


Täällä on ollut nyt pari päivää ihanat aurinkoiset kelit, joka myös välittyy kuvistakin. Ihanaa kun räystäältä tippuu vesi ja kevät tulee. Lunta kyllä on paljon ja lauantaina sitä tuli vielä lisää. Piti eilen ottaa järkkärillä kuvia ulkoa, että muistaa kuinka paljon sitä lunta olikaan. Kuuleman vuonna 1995 ollut melkein yhtä paljon lunta, näin sanoi yksi vanhempi mies kun kävi kylässä.

Tänään on ohransiemenet laitettu kylvemään ja saa nähdä ehtiikö ollenkaan näin pääsiäiseksi? Koko viikonloppu meni  työn ja neidin tankotanssin merkeissä sekä sunnuntaina osallistuin itsekki käsilläseisonta kurssille. Kaikkea sitä pitää vielä vanhanakin kokeilla. Jännitin vain, että meneekö selkä. Onneksi vielä ollaan yhtenä kappaleena :)

Jos tänään vielä hakis maljakkoon muutaman pajunoksan ja illalla kaivelisi vanhanat pääsiäiskoristeet esille. Alunperin oli ajatus, että olis jotain kivaa askarrellu pääsiäiseksi...katsotaan ehtiikö tässä vielä.

Oikein muksua  tiistaita sinne kaikille <3












11 kommenttia:

  1. Pöytä on oikein söpö ja ihana tuo vieressä oleva keinutuoli!
    Onko tuo kuparin värinen kukankastelukannu uusi hankinta?
    Mie tarttisin ostaa uuden ja tuo on tosi näpsäkän näkönen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki kiva pari <3

      Sain tädiltäni kannun ja en kyllä yhtään tiedä mistä hankkinut :)

      Poista
  2. Söpö pöytä minustaki! Kivoja asetelmia olet tehny ja tuo keinu on ihana ja varmasti hyvä keinuskella?
    Tääläki tänään laiteltu vähän pääsiäistä, pienesti vain.
    Kauhea hinku ollu siivota ja läpikäyä kaappeja ja silloin on taottava ko rauta on kuuma :)

    Mukavaa viikon jatketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Keinutuolissa nimittäin hyvä istua. Aina kun äiti on meillä, niin siitä katsoo telkkua :)

      Ilman muuta silloin kannattaa tarttua toimeen ,kun inspis päällä. Minun pitää kans käydä taas isolla kädellä tavaroita läpi. Mistähän noita aina uusia ilmestyykin, hen .)

      Poista
  3. On kiva pöytä!Sopii tuolin kanssa yhteen.

    VastaaPoista
  4. Onpa kyllä tosiaankin söpö. Mie niin haaveilen tuosta keinutuolista ja tässä eilen teinkin päätöksen, että tilaan sen itselleni ihan piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keinutuoli on kyllä <3 ja hyvä istua. Kiva kun pitkäaikainen haave toteutuu ja varmasti sopii telle myös hyvin :)

      Poista
  5. Ihana söpö pöytä 😍 Ihanaa pääsiäistä 🐥❤️

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jaana <3 ja samoin sinne ihanan rentouttavaa pääsiäistä, toivottavasti saadaan koko suomeen kivat aurinkoiset ilmat :)

    VastaaPoista