Näytetään tekstit, joissa on tunniste design. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste design. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Artekin jakkaran muutos

Instagram seuraajat ovat varmaan jo huomanneetkin, että tein pienen muutoksen Artekin jakkaralle. Ajattelin tehdä pienen blogi päivityksen myös tänne.


Artekin jakkaran kansi ennen.




Ostin viime Helsingin reissulta puoli metriä  Johanna Gullichsenin kangasta kaverin kanssa puoliksi. Metri hinta kankaalla on lähemmäs 200 euroa, kun ostimme palasen puoliksi niin hinta jäi kohtuulliseksi. Kankaan leveys on lähemmäs 2 metriä eli VINKKI => Yhden puolen metrin palasesta saa esim. neljään Artekin jakkaraan päälliset. Itsellä oli ajatus vain tehdä jakkaroihin päälliset tai sitten teen tyynynpäällisen toisesta palasesta...katsotaan. Kaksi jakkaraa jäi vielä yöpöydiksi ja niitä ei ole tarkoitus nyt päällystää, vaan ennemminkin löytää huonokuntoinen Artekin jakkara kohtuu hintaan.






Jakkarasta irrotettiin jalat ennen päällystämistä. Leikkasin 2cm paksuisesta vaahtomuovista jakkaran päällisen muotoisen palan ja alle ohut vanu. Vanu sen takia, ettei vaahtomuovi kuluta kankaan pintaa rikki eli  vaahtomuovi, vanu ja kangas puun päälle. Vanun leikkasin isommaksi, että saan sen puun reunaan pehmentämään. Tärkeää! Laita neljästä kohtaa nitojalla kiinni, vatakkaiset reunat ja ala sen jälkeen ns. rypyttään tasaisesti nurjalta ja nitoja pyssyllä kiinni. Pari kertaa jouduin itse irrottamaan nitojat, kun kangas lähti vinoon. Hyvä tarkistaa välillä, että kuvio pysyy suorassa.






Jakkarasta tuli mielestäni kaunis ja tykkään kovasti näistä Johanna Gullichsenin graaffisista kuosista ja passaa minusta hyvin Artekin huonekalujen kanssa. Jakkaralle en muuten tehnyt mitään. Jalat ovat ikäänsä nähden hyvässä kunnossa ja mielestäni ajan patina saa näkyä. Nyt jakkaraa toimii lisä istuimena.




Jakkaran jalatkaan ei ikäänsä nähden ole kellastuneet, jos vertaa Artekin tarjoiluvaunuun. Vaunun olen ostanut vajaa vuosi sitten. Ilmanpuhdistaja on  Artekin vaunun vieressä, joten sille oon jo paikan kattonut. Jakkara saa paikkansa vaunun viereen, hyvä pari <3


Seuraava projekti onki...


Oma tekemä taulu koristaa vain seinää ja seinä kaipaa myös muutakin. Tämä onkin nyt tämän vuoden tai ensi kevään projekti keksiä jotain muutakin tähän.




Mitäs tykkäsit jakkaran muutoksesta?






maanantai 19. joulukuuta 2022

Joulu 2022

 



Havut on haettu ja lampaantaljat kaivettu varastosta esille sekä muutama sisustustyyny vaihdettu jouluisempaan sävyyn sekä talvisempaan materiaaliin. 




Edin kanssa päivälenkillä haettiin männyn oksat ja koiruli oli sitä mieltä, että oksat kuuluu hänelle, heh :)






Olohuoneen pöydälle asetin 30x30cm laatan päälle jouluisen asetelman. By Lassen kulhon vaihdoin saman sarjan kynttelikkön pienemmälle pöydälle.



Tumman vihreät sameetti tyynyt sekä huopaiset tyynyt tuovat pehmeyttä sekä erilaiset taljat ja pörröiset peitot antavat lämpöä.




Patterilla toimiva kuusi koristaa pöydällä ja laitoin oikeat kynttilät kynttelikköön. Nämä löysin syksyllä Hemtexsin loppuunmyynnistä. Ovat kivat, tuollaiset valuvat...saa nähdä raskinko edes polttaa. Edi katsoi silmä tarkkana kun näitä laittelin. No, eipä mennyt kauan aikaa kun jo männynoksat kiinnosti. Monta kertaa piti käydä haistelemassa ja lopuksi otti yhden oksan jo suuhun. Saa nähdä miten käy, kun herra jää yksin kotia.





Kummitytöltä saadut suklaat laitoin Aallon maljakkoon ja ovat kyllä vähän liian hyviä näin herkkusuulle. Ei taida ihan aatoksi riittää. Muuten joulu meillä alkaa koristelun suhteen olla valmista, himmelille pitää vielä keksiä paikka.

Ihanaa joulun odotusta sinne kaikille. Taidankin keittää glögiä ja napata muutaman suklaan nassuun. Good Doctor sarjaa oon nyt vapailla katsonut ja on koukuttavan hyvä, suosittelen.









keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Keittiön aamiaiskaappiin valo ja ei niin perinteinen ratkaisu.

 







Pari vuotta tulee kohta keittiöremontista ja aamiaskaapista on siitä saakka puuttunut valot. Kuvat on otettu silloin kun keittiön remontti oli just valmis,  ovissa vielä tarratkin ottamatta  ja mikroa ei oltu vielä ostettu.


Alunperin olikin ajatus, etten välttämättä haluaa kaapin sisälle perinteistä ledlistaa, jota näkee useasti aamiaiskaapeissa ja onkin kivan näköinen...varsinkin kun kaappi on tumma tai käytetty puuta. Nämäkin tietysti makuasioita, joista ei voi kiistellä. Meidän talo on kuitenkin vanha rintamamiestalo, vaikka onkin melkein kokonaan remontoitu uudestaan, sekoitus modernia ja vähän perinteisempääkin vanhaa tyyliä.  Vanha tyyli ehkä näkyy lähinnä puulistoissa ja väli-ovien yläpuolilla olevissa lasiruuduissa sekä pienissä yksityiskohdissa esim. väliovienpainikkeissa.Epäsuoraa valoa olen lähinnä ajatellut kaappien päälle...jos sinnekkään.




Eli ei niin perinteinen ratkaisu...





Artemide Tolemeo Micro Pinza- Nipistinvalaisin.

( Finnish Design Shop)





Valaisimen sijoitin ylähyllyyn ja ovet menee hyvin kiinni, siron mallin ansiosta. Hehku pitää vielä ostaa ja johto laittaa nätimmin. Artemide valaisimiahan meiltä löytyy muualtakin huoneista esim. makuuhuoneen pöytälamput sekä wc:n seinälamppu peilin yläpuolella. Makuuhuoneen pöytävalaisimet onkin jo lähemmäs 10 vuotta vanhat eli design kestää myös aikaa.





Nipistivalasin käy moneen tilaan ja paikkaan. Testasin sitä myös String Pocket hyllyyn. Valaisimen saan  mukaan, jos joskus muutetaan  Tykkään kovasti lampun "teollisesta" hengestä.


Valaisimilla kyllä saa tiloihin mielenkiintoa ja rikottua vähän ns. perinteisempää linjaa. Saarekkeen Flos 265 valaisimesta tykkään edelleen <3 Sekin rikkoo ns. perinteisempää riippuvalaisin linjaa.


Tästä pääset kurkkaan muut valaisimet ---->

( kuvat ovat  vuosilta 2015-2020).


Makuuhuone

Keittiö

wc


Oikein mukavaa keskiviikkoa sinne kaikille ja aurinkoa päivääsi <3












sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Vuoden - 2021 Sisustushankinnat



Ensiksi haluan teille kaikille toivottaa oikein hyvää uutta vuotta 2022!


Blogi on ollut vähän aikaa tauolla ja enemmän on tullut instagramia päivitettyä, lähinnä sielläkin storyn puolella...sen helppouden ja nopeuden takia. Töitä on ollut kiitettävästi ja sain nyt vähän isomman projektin, joka pitää aika nopealla aika taululla saada nyt tämän vuoden alussa tehtyä eli se vienyt oman aikansa.


Olen useampana vuonna tehnyt katsauksen edelliseen vuoteen ja lähinnä sisustushankintoihin mitä on vuoden aikana tullut laiteltua. Kyselinkin aamulla insta soryn puolella, että haluaako moni että tämän teen ? Joten moni sitä toivoi eli päätin tarttua tähän.  Monet tietääkin minut, että hankin monet huonekalut/tavarat  käytettynä tai sitten bongaan ne hyvästä alesta. Harvoin ostan mitään normaali hintaan.


Tradition pöytä ollut haaveena olohuoneeseen jo pitemmän ajan  ja siitä tuli hyvä alennus Finnish design verkkokauppaan.  Pöytä on tällä hetkellä nojatuolin parina ja välillä saa olohuoneeseen uutta ilmettä kun pöydän siirtää lasipöydän viereen. Tumma pöytä tuo samalla kivaa kontrastia, muuten vaaleean olkkariin.

Uudet vaaleammat sohvanpäälliset, mustat jalat ja  istuintyynyt tilasin Ht-Collection 3- istuttavaan sohvaan ja divaniin, näin lähemmäs 20 vuotta vanha sohva sai lisäaikaa :) sohvat oli muuten hyvässä kunnossa eli olisi ollut "syntiä" laittaa hyvä sohva pois.






Pitkäaikainen haave uudesta ruokapöydästä toteutui myös vuonna 2021.

Lopulta päädyin ihanaan klassiikoon Artek 83 ruokapöytään valkoisella laminaatti kannella. Uskon, että tämä on meidän loppu elämän pöytä ja pöydän ympärille mahtuu näppärästi 6-8 henkeä syömään ja kahvisteleen. Pöytä oli myös sopivassa alennuksessa tilaus hetkellä. 









String työpisteen löysin Tori.fi sivun kautta ( ei kuvassa, kuva pinterest).

Työpiste on vielä paketissa ja on ollut tarkoitus se asentaa työhuoneeseen. Tämän vuoden puolella tarkoitus ostaa jatkoa tähän laatikoston verran. Tällä hetkellä meillä on iso työpöytä kovalla käytöllä, joten hylly on jäänyt kokonaan asentamatta...jos sen tämän vuoden puolella saisi asennettua ja laitettua samalla työhuone kuntoon.








Torista löysin vuoden loppu puolella meille toisen Vitran Eames DSR tuolin kromi jaloilla ja on samaa vanhaa tuotantoa kuin toinenkin tuoli. Näissä nykyään istuinkorkeus vähän muuttunut korkeammaksi...muistakseen 2-3cm. Näin voin näitäkin tuoleja pitää ruokapöydän ympärillä eli vaihtelu virkistää. Nyt toinen tuoli on meidän makkarissa. Tuolit vaihtuu siis välillä pöydän ympärillä :)





Mustan rottinki Ton 30 tuolin tilasin Formen kautta ja tapansa mukaan tuoli on meillä vaihdellut myös paikkaa. Nyt tuoli on meillä eteisessä.









Pienempiä ostoksia tuli esimerkiksi hankittua , Carl Hansenin Y-tuoliin nahkaiset istuinpäälliset, Iittalan maljakot pöydällä ja jotain pieniä sisustustavaroita. Uuden maton löysin Ikeasta  ruotsin puolelta loppu vuonna, ennen kuin  täällä rajoituksia tiukennettiin rajalla ja uuden lampun myös hankin Finnish Design verkkoakaupasta, joka tulee ns. jälkitoimituksena alkuviikosta. Uuden Maton ja lampun laitan esille kun olen joulun siivonnut kokonaan pois ja alan miettimään kevään sisustusta. Isot linjat kuitenkin tulee vuonna 2022 pysymään samana ja uskon, etten mitään isompia hankintoja ole tekemässä  tänä vuonna. Koska välillä mietitään talon myymistä ja muuttoa pienempään.


Eilen  ehdin jo pienempiä sisustushankintoja tehdä tori.fi kautta ns. vahingossa ja yksi ihana löytö oli mm:ssa Marimekon valkoinen Ming maljakko, jota olen pitkään himonnut . Nyt sen löysin hyvään hintaan torista ihan sattumalta, kun etsiskelin ystävälle sieltä  edulliseen hintaan huonekaluja. 


Onko siellä tehty hyviä hankintoja vuoden aikana?


Uuden vuoden lupauksia en tänä vuonna tehnyt. Yritän elää itselle ns. lempeästi, ilman irajoituksia ja nauttia elämän pienistä hetkistä. Vuosi -2021 oli raskas, äidin pois meno, huoli läheisistä ja tämä korona on osalta välillä vienyt voimia ja kroppa on ollut väsynyt. Ilon hetkiäkin on ollut.  Kummityttöni, veljen tyttö sai ensimmäisen lapsen ja vanhin tyttö otti poikakaverin kanssa koiranpennun, jotka on tuoneet surun keskellä suurta iloa. 


Oikein ihanaa vuoden alkua kaikille ja yritetään nauttia arjen pienistäkin hetkistä.



                                                      <3:llä

















keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Uusi ruokapöytä

Viisi päivää sitten kirjoittelin, että vettä tulee tuutin täydeltä ja nytten tulee lunta. Aamulla herättyäni, maa oli valkea ja lisää tulee koko ajan mitä reilu pari tuntia olen  hereillä ollut. Ite en nin kauheasti välitä lumen tulosta .( Inhoan pukea monta kerrosta vaatteita päälle , lumityöt ei oo lempipuuhaa ja pakkaskeleistä en kauheasti tykkää kun oon semmoinen vilukissa. Postiiivista on se, ettei iltaisin oo niin pimeää.





Perjantaina sain uuden ruokapöydän ruokailutilaan ja lupasin tehdä siitä  päivityksen...osa on siitä kysellytkin, että koska teen päivityksen pöydästä? Viikonloppuna en ehtinyt ja iltaisin oli jo niin pimeää, että oli haasteita kuvien ottamisen kanssa. Laitoin huvikseen ensimmäiseksi kuvaksi mustavalkoisen kuvan...joko arvaat mikä pöytä kyseessä?





Daddaa....




 Artekin 83 ruokapöytä.



Tuotekuvaus

Pöytä 83 on Alvar Aallon suunnittelema suurikokoinen ruokapöytä vuodelta 1935. Sen päämateriaalina on käytetty massiivikoivua.

Artekin pöydät perustuvat Alvar Aallon L-jalan ja pöytälevyn erilaisiin yhdistelmiin. Alvar Aalto esitteli taivutetun L-jalan ensi kertaa vuonna 1933 ja siitä tuli Aallon huonekalujen standardikomponentti. Arvioidessan omaa merkitystään muotoilijana ja arkkitehtina Alvar Aalto piti suurimpana saavutuksenaan juuri L-jalan kehittämistä. Hänen mukaansa sen vallankumouksellisuus oli rinnastettavissa arkitehtoniseen pylvääseen. Hän nimittikin L-jalkaa arkitehtonisen pylvään pikkusiskoksi. L-jalan kehittäminen olikin merkittävää, sillä se ratkaisi tuolin tai pöydän jalkojen kiinnittämisen suoraan pöytälevyyn ennen näkemättömällä tavalla – jalka voitiin vain ruuvata suoraan levyyn kiinni ja tuloksena oli jo itsessään tukeva rakenne.


(Lähde: Finnishdesignshop)


Pitkään mietin pyöreätä pöytää, mutta mitkä mielytti silmää niin olivat budjetille liian korkeita.


Artekin ruokapöytää olen ihastellut ja käynyt useamman kerran katsomassa Vepsäläisellä, joten päädyin tähän super kauniiseen ja yksinkertaiseen klassikkoon. Seiska tuolit ja Carl Hansenin Y-tuoli sopii täydellisesti pöydän kaveriksi.




Pöytä on sopivan kokoinen tilaan ja myöhemmin käy pienempäänkin tilaan, jos joskus on muutto  pienempään asuntoon. Haluan kuitenkin, että pöytää kestää aikaa ja on ns. loppuelämän pöytä. En haluaa ostaa väliaikaista ratkaisua.






Pöydän kummallekkin sivulle mahtuu hyvin 3 tuolia ja päihin vielä esim. jakkarat eli yhteensä 8 hengelle on tarvittaessa istumapaikat.





Artekin jakkarat toimivat tarvittaessa lisäistuimina näppärästi ja eivät vie liikaa tilaa.





Jätin nyt seiskatuolit pöydän sivuille ja Y-tuolin pöydän päähän. Tarvittaessa voi lisätuolit ottaa esille. Tykkään kovasti ruokailutilan uudesta ilmeestä ja valkoinen pöydän kansi raikastaa tilaa.


Oikein ihanaa keskiviikkoa ja syyslomaa kellä sellainen on <3


















perjantai 15. lokakuuta 2021

Tuolit ruokailutilaan

Oon ollut pari päivää nyt vapailla ja tuutin täuydeltä on tullut vettä taivaalta ettei pahemmin ole ulkona käynyt, postin korkeintaan hakemassa. On siis kunnon ns. koiranilma tai eihän tuonne raski edes koira raasua viedä. Eilen piti tulla uusi ruokapöytä, mutta menikin toimitus tälle päivälle. Paketti tuli hetki sitten ja osan purkasin lähetyksestä, nimittäin ruokailutilan tuolien uudet päälliset. Pöytä pitää vielä kasata, joten se jääkin sitten iltaan tai huomiseen.


Ennen juhannusta kävin Helsingissä uudessa Carl Hansenin kivijalka myymälässä ja siellä bongasin nämä y-tuoliin tarkoitetut nahkaiset päälliset. Saatavana on kolmella eri nahalla, meille valitisin ruskealla nahalla. Tuolejahan on meillä kaksi, toinen on ollut makkarissa ja toinen on ollut ruokailutilassa sekä välillä myös eteisessä. Päälliset tilasin Vepsäläisen kautta niin kuin uuden ruokapöydänkin.









Päälliset on kaksipuoleiset eli kummaltakin puolelta nahkaa eli käyttöikä näissä pitkä.





Halusin tuoleihin päälliset,  kun tuolit tulevat ruokailutilaan ja näin suojaavat paperinarua sekä voi olla vähä huolettomin.




Uusi päällinen värin puolesta natsaa muiden nahkaisten huonekalujen  sekä myös seiska tuolien päällisten kanssa. Nahan väri oli nappi. Vepsäläisen myyjä katsoi lähelle nojatuolin sävyyn sopivan päällisen puhelimen välityksellä. Kiitos hyvän asiakaspalvelun <3




Tuoleihin pitää vielä tilata saippua, jolla käsitellen tuolin puuosat. Tuoli on saippuakäsitelty pyökki, joka vaatii n. kerran vuodessa käsittelyn tuoliin tarkoitetulla saippualla. Tuolit tulee olemaan seiska tuolien kaverina ja uskon, että ovat hyvä combo. Eripari tuolit antaa ilmettä tilaan ja uusi pöytä on simppeli, joten ei haittaa vaikka tuoleissa on vähän "ilmettä".

Päälliset on minusta oikein kivat ja antaa kivaa vaihtelua tuoleille. Mitäs tykkäät?


Vinkkinä muillekkin!


Päällisiä myy tällä hetkellä kivijalka myymälä Carl Hansen Helsinki, Vepsäläinen ja Finnish Design Shop. Finnis Design Shop kautta voi tilata mm:ssa  saippuaa tuoleihin ja öjyttyihin tuoleihin tarvittavaa öljyä.


Oikein ihanaa perjantaita sinne kaikille !!! Mie laittelen kuvia uudesta ruokapöydästä kun saan sen ekana kasattua ja vietyä vanhan pöydän tieltä eli ollaanpas kuulolla :)








keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Syksy tulee ja sisustus innostus nostaa päätään.

 


Koulut ovat alkaneet ja merkki siitä, että syksy on alkanut ja arkirytmi pikku hiljaa saavutettu. Täällä ainakin syksy tuli kertaheitolla ja sai jo kesäisemmät vaatteet laittaa talvitiloille ja kaivaa lämpimimpiä neuleita esille. Blogi taukokin tuli vähän pitempi mitä alunperin olin ajatellut. Osasyynä hieno aurinkoinen kesä.


Viime viikolla kävin Oulussa ja vähän sillä silmällä kattelin meille myös ruokailutilaan uutta pöytää..vielä pitää mutustella vaihtoehtoja. Uusi pöytä saa olla pikkasen leveämpi ja pitempi kuin nykyinen pöytä. Harmikseen Oulun Vepsäläisellä oli ollut vesivahinko ja kuuleman joulukuussa vasta avautuu eli sinne en nyt päässyt.  Kyselinki perään soittamalla, että tuleeko alennusmyyntejä huonekaluista tmv? ...mutta ei kuuleman.

 








Tänä aamuna kokeilin erilaisia tuoli vaihtoehtoja pöydän ympärille mitä kotoa löytyy ja yksi vaihtoehto on, että tuon nämä puiset Carl Hansenin Y-tuolit ruokapöydän tuoliksi. Aluksi ajattelin, että saanko koko ajan pelätä, että tuolin istuinosan paperinarun päälle kaatuu esim. punajuurta, ketsuppia tai vaikka punaviiniä ja näitä en välttämättä saa tuolista enää pois. Sekös pirusti harmittais.


Kävin kesällä Carl Hansenin Helsingin liikkeessä ja törmäsin eka kertaa, että tuolin istuinosaan saa nahkaisia pehmusteita. Tuossa alimmassa kuvassa  näkyykin nahkainen pehmuste Y-tuolin istuinosassa.  






Tänään tilasin kahteen tuoliin nahkaiset pehmusteet. Toimitus näissä oli lähemmäs 6 viikkoa eli menee ainakin se aika kun tuolit päätyvät ruokailutilaan.


Alle kokosin eri ruokapöytä vaihtoehtoja. Siskolla on Hay Loop Stand pöytä ja tähän sopii kyllä kauniisti ympärille erilasia tuoleja. Arteki Aalto 86 on klassikko ja ajaton, erityisesti tykkään valkoisesta laminoidusta kannesta ja puisista jaloista. Kaksi alinta pöytää en ole nähnyt livenä, joten  nämä olisi kiva nähdä vielä ennen osto päätöstä. Haluan kuitenkin pöydältä, että kestää aikaa. Onhan meillä nykyinenki pöytä kestänyt 25 vuotta eli seuraava pöytä saa olla  se loppu elämän pöytä.






Pyöreätä pöytää mietin pitkää, mutta mihin ihastuin niin ovat "hemmetin" kalliita eli monta tuhatta euroa...ehkä sitten kun voitan jostain ison summan rahaa .) En kyllä koskaan lottoa ja pahemmin mitään arpojakaan osta :) eli se siitä.


Kesällä ei sisällä ole tapahtunut oikeastaan mitään uutta sisustuksen osalta. Omasta kukkapenkistä on tuotu maljakoihin kukkia ja nyt on maljakoissa ystäviltä saatuja kukkia äidin muistoksi, ovat olleetkin kestäviä. Instagramissa olenkin kertonut, että äiti nukkui pois heinäkuun lopulla ja hautajaiset olivat 8.8.2021. Äidillä on nyt hyvä olla, vaikka ikävä on kova ja itku tulee aina välillä. Kaikki on niin lopullista.

Onneksi elämässä on tapahtunut myös mukavia asioita. Veljen tyttöni, joka on myös kummityttöni sai ensimmäisen lapsen  ja ihanaa kun sukuun tulee pikkuisia. Odotan kovasti kun pääsen nuuskutteleen vauvantuoksua ja piteleen pikkuista prinsessaa sylissä. Vanhin tyttö osti poikakaverin kanssa ihana koiranpennun ja olen ylpeänä kantanut "mummon roolia", heh :). On niin syötävän lutuinen ja hauska veijari. Instagram story onki välillä täyttynyt vain koirankuvista.





Terkut täältä "mummokuplasta", Mie ja Eddie 11 viikkoa.





 



tiistai 18. toukokuuta 2021

Ruskean paluu sisustukseen

Jonkin aikaa on näkynyt, että ruskea tekee paluuta sisustukseen. Ite oon tykännyt tumman ruskeasta isona pintana enemmän kuin esim. mustasta. On heti paljon pehmeämpi, eikä niin kova näköinen. Musta taas itelle kolahtaa enemmän pienissä yksityiskohtina ja tuomassa sitä kaipaamaa särmää muuten vaaleaan sisustukseen.


Olisipa monta kotia, jota vois aina sisustella eri tyylillä ja väreillä. Nyt kolahtaa tumma pähkinä kovasti. Voisin kuvitella modernin keittiön tummalla pähkinallä alakaapit/laatikostot, mutta muuten olisi valkoista ja hituinen vaaleata marmoria. Ai, että olisi aika ihana <3





Ruskean eri sävyä olen tuonut esimerkiksi olohuoneeseen, joka kivasti tuo kontrastia ja ilmettä, muuten vaaleaan huoneeseen. Uusi Traditionin pöytä on kaunis ja marmorinen jalka on minusta upea (sekä painava) ja siinä onkin useampaa ruskean sävyä. Pöytä on ollut nyt meillä useamman viikon ja on ollut sohvan ja nojatuolin välissä sivupöytänä. Tänään kokeilin pöytää sohvapöydän kaveriksi ja passaa siihenki oikein mainiosti.








Ensi viikolla lähtee valkoinen hyllykkö vanhimmalle tytölle takaisin, joten jotain pitäis keksiä tilalle. Ajatus ollut isosta peilistä ja oonki muutamasta paikkaa ottanut tarjouksen sekä yksi idea on mihin saisin laitettua osan tavaroista esille. Jos kesän jälkeen sais toteutettua. Akuuttisempi olisi laittaa työhuone kokonaan kuntoon.





Onko siellä ruskea lemppari väri?  Ite oon kovasti aina tykännyt ruskean eri sävyistä sisustuksessa ja vaatetuksessa. 


Nyt taidan lähteä katsomaan vähän piha juttuja, että mille sitä  alkais? Eilen sain aloiteltua  kukkapenkkien puhdistuksen. Kesäkukkia en ole vielä ajatellut laittaa, varmaan menee kesäkuulle. Täällä kun ei noista ilmoista aina tiedä?


Hahhhaa, sain äitienpäivälahjaksi kellon ja ilmoittaa " aika lähteä liikkeelle! Nouse ylös jaloittelemaan. Vissiin olen ollut liikaa jo koneella :) Eikö heikun keiku ja peffa ylös tuolista, kun kello käskee :)