maanantai 25. marraskuuta 2019

Aikamatka vuosien 2014-2018 jouluun

Jouluvalmisteluja en ole vielä  aloittanut, mutta pieni aikamatka taaksepäin on kiva tehdä ja kurkistaa miltä joulu on näyttänyt vuosina 2014-2018.

Sanna haastoi meidät siusustusbloggaajat kurkkaamaan aikaisempiin joulukoteihimme. 




2018
****





Vuosi sitten metsänvihreä oli vahvasti joulusisustuksessa mukana.
Tykkään kovasti valkoisista tulppaaneista ja sekaan muutama havu, niin jouluisempi kimppu on valmis. Taljat ja havut ovat aina kuuluneet joulusisustukseen.Viime jouluna laitoin vähemmän joulua mitä muina vuosina.







Olohuoneen televisiotason päällä on ollut jo usemman vuoden peikonpähkinäoksia roikkumassa katosta ja jouluksi oksat saa koristeeksi Pentikin lasiset pallot ja jääpuikot. Oma tekemä ryijy  seinällä pehmentää ilmettä.


2017
****













Erilaiset jouluiset asetelmat ovat myös aina kuuluneet jouluun ja tietysti poronsarvet kun lapissa asutaan :)





Yläkerran aulassa "reviteltiin" punaiselle, heh .) 
Aarikan tonttuja on vuosien saatossa kerääntynyt ja tontut toi sopivan väriläiskän aulatilaan. Yläkerta on ollut aina ns. tyttöjen valtakuntaa, joten he ovat saaneet oman huoneen sisustaa omilla jouluvaloilla ja koristeilla. Yleensä heillä on ollut vain jouluvaloja ja kynttilöitä huoneessa.



2016
****












Joulu mentiin maanläheisillä väreillä, joka näkyi myös  itse tekemisissä joulukorteissa. Olen yrittänyt tehdä mahdollisimman monena vuotena itse joulukortit, mutta aina se ei ole onnistunut. Useampana  jouluna kortti teemana on ollut joulukuusi.




2015
****





















Joulukalenteri, tortut ja erilaiset jouluaskartelut ovat myös kuuluneet joka vuotiseen perinteeseen. Punaista väriä pieni ripaus jossain ykityiskohdissa ja koristeissa.




2014
****













Nyt pariin vuoteen meillä ei ole ollut joulukuusta ollenkaan, muuten on kyllä ollut aina ja appiukon metsästä tuotu. Tänä vuonna kyllä haluaisin kuusen, aito oikea joulukuusi se pitää olla. Muovikuusta en meille kelpuuta, olen ennemmin sitten ilman. Kuusen koristeet on joka vuosi vähän vaihdelleet. Tässä on jouluisia valokuvia kun lapset olivat pieniä ja pieni runo/loru pätkä mukana. Koristeet ovat olleet aina neutraalin sävyisiä.


Katsotaan mitä sitä täksi jouluksi keksis? Aika pitkälti kyllä mennään olemassa olevilla koristeilla ja tekstiileillä mitä kaapista löytyy.




Otahan tästä itsellesi haaste ja hyppää omaan jouluiseen  aikamatkaan <3






4 kommenttia:

  1. Tyylikkäitä jouluja siellä, kiva postaus, vois kyllä tekasta.
    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Ilman muuta teet, näitä on aina kiva lukassa ja katsoa kuvia :)
      Samoin sinne ihanaa viikkoa. Meillä vko loppuna Oonalla Mm-kisat ja jännät paikat taas edessä, huh .)

      Poista
  2. Hei, löysin tämän ihanan blogin sattumalta, kyllä oli kauniita kuvia, heti alkoi inspiroimaan pienet muutokset. Itse olin aikoinaan joulun ilman kuusta ja päätin, että oli viimeinen kerta ja kuusi on aina ollut sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle, että tykkäät ja kiva kun löysit blogini. Tervetuloa seurailemaan ja ihanaa joulun odotusta sinne <3

      Poista