perjantai 10. heinäkuuta 2020

Olohuoneessa nyt

Heinäkuun alku on mennyt töitten merkeissä ja samalla myös blogi päivitykset olleet tauolla sekä muutenkin sometukset jääneet nyt heinäkuussa vähemmälle. Kertaheitolla kelitkin kylmeni ja heti jotenkin masensi kun aurinko ei enää pilkottanutkaan aamuisin taivaalla. Töitten jälkeen on enemmän kutsunut tuo sohva, jossa onki tullut otettua pienet iltapäivä tirsat ja suklaatakin on enemmän tullut syötyä kuin tavallisesti. Keittiö ja lattiaremontin myötä en ole kauheasti jaksanut enää sisustella, uskon että uusi innostus sisustamiseen tulee lähempänä syksyä. 





Remontin myötä vaihdoin lamppujen paikkoja eli keittiöstä Artekin Mehiläisvalaisin siirtyi olohuoneeseen ja Louis Poulsenin Collage valaisin siirtyi ruokailutilaan. Keittiöönhän laitoin uutuutena Floss 265 valaisimen.
Iso Lokkivalaisin, joka on vanhempaa tuotantoa on nyt vierasmakkarissa sängyn päällä. Valaisin varmasti vielä löytää jostain paikkansa. Ajattomat klassiko valaisimet käy minusta moneen tilaan ja Artekin mehiäläispesä on vähän pienempi kuin aikaisempi Collage valaisin, näin ilme olohuoneessa keveni.




Olohuoneessa mentiin vanhoilla huonekaluilla ja tekstiileillä. Peilin laitoin ruokailutilasta vanhan naulan tilalle, jossa on ollut aikaisemmin taulu.  Peili voisi kyllä olla vähän isompi, mutta näillä mennään. 







Vanhimman tytön valkoinen  Ikean hyllykkö on vielä olohuoneessa ja varmaan  joudun siitä nyt syksyllä lupumaan, kun tytöllä tulee muutto toiseen kaupunkiin. Sai opiskelupaikan Ammattikorkeakoulusta, rakennusarkkitehti puolelta. Joudun myös luopumaan parista tuolista, joten joudun varmaan jossain vaiheessa ostamaan pari tuolia ruokailutilaan.









Itse tekemän ryijyn laitoin vaihteeksi tv-seinältä viereiselle seinälle, näin tv seinä on vähän keveämmän näköinen eli pienillä muutoksilla tehtiin tämä olohuoneen uusi ilme.

Nyt mulla on kolmen päivän vapaat ja huomenna on tarkoitus lähteä katsomaan äitiä, jos ilmat vaan suosii. Muutenpas sitä ollaan ihan kotosalla. Nyt tämän korona ajan ei ole tullut käytyä missään ja alkaa kyllä jo ahistamaan, kun minnekkään ei pääse . Onneksi nyt on ostettu lippu asuntomessuille eli pieni reissu on tiedossa ensi kuussa. Onhan tämä ollut kyllä erilainen kesä kun missään ei voi oikein käydä.


Kaikesta huolimatta kuitenkin ihanaa kesää ja pidetään peukkuja, että se aurinko vielä näyttäytyisi ja piristäis tätä mielialaa.





2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää siellä, niinkuin aina. Pikku muutoksilla kyllä saa paljon aikaan, eikä aina tartte ostaa uutta.

    Tympeää tosiaan, kun ilmat kylmeni ja tuntuu siltä, että kesä on menny. Täytyy toivoa, että vielä tuis helteet, ees hetkeksi!

    Mukavaa sunnuntaita ja kesää sinne ♥

    VastaaPoista
  2. Joo pienillä muutoksilla mennään. Haluan sitten josain vaiheessa uusia kerta rytinällä olohuoneen sohvan ja pöydän sekä maton, että saan yksinkertaisen kokonaisuuden. Nyt pitää säästää niihin :)
    Tänään onneksi täällä ollut kivan aurinkoinen sää, että sai biksut kaivaa uudestaan päälle :) Loppuviikosta vois tulla taas kunnon helteet ko alkaa loma :)

    Samoin sinne ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista