perjantai 27. marraskuuta 2020

Ensimmäinen adventti

En muista koska olen jo näin aikaisin laittanut jouluverhot keittiöön, kynttelikön esille, tähden ikkunaan ja jo vähän joulukoristeitakin pöydille...en varmaan ikinä? Ensimmäinen adventti on nyt sunnuntaina eli olen ollut tosi hyvissä ajoin nyt liikkeellä. Havuja on maljakoissa ja kynttilöitä enemmän esillä mitä aikaisemmin.Aina tahtonut mennä viime tipalle tämä joulun laitto. Osa syy on varmasti se kun nyt ollaan paljon kotona ja haluan vaihtelua ja muutosta sisustukseen. Ihan kivahan tästä tuli, kun väritkin on hillittyjä ja kuosit kuitenkin simppeleitä...ei kuitenkaan niin jouluisia. Nyt tuli kivasti luntakin kahden päivän aikana, varmaan jotain 30cm ja mulle se riittää vallan mainiosti. Enempää ei tartte tullakkaan, nyt tuli sopivasti kaivattua valoa aamuun ja päivään. Tämä on hyvä ja riittävä :)










Tältä nyt näyttää keittiön yksi ikkuna seinä. Tässähän ikkunassa ei ole verhoja ollenkaan, joten mielestäni tasolla voi olla enemmän sitten korkeampia esineitä esillä ja ikkunassa roikkua mm:ssa isompi himmeli tmv. Kuitenki ikkuna seinä on ilmava ja eikä liikaa ängetty kaikkea. Verhot olisi mielestäni jo liikaa. Mielestäni tavallisuudesta voi hyvin poiketa.













Toisessa ikkunassa mulla on verhona Marimekon Kuusikko kankastaa tehty kappa ja laitoin metallisen kynttelikön roikkumaan ikkunaan, jossa palaa aidon näköinen led kynttelikkö. Viime jouluna sain anopilta lahjaksi saman sarjan tyynyn päällisen ja Köpiksen reissulta muutama vuosi sitten ostetut vaneriset kuuset sopivat hyvin kaveriksi.




Instagramissa oon huomannutkin, että monet ovat aloittaneet joulu valmistelut myös hyvissä ajoin. Uskon, että kotona vitetään nyt enemmän aikaa ja on ns. aikaa valmistella myös joulua hyvissä ajoin ja monet haluavat piristystä kotiin ja muutosta ympäristöön. Joulu sisustetaan meillä vanhoilla koristeilla eli mitään uutta nyt en osta.



Oikein ihanaa viikonloppua kaikille !!!









2 kommenttia:

  1. Kaunista ja harmoonista, tääläki joulu laitettu, kuusta myöten, ehtii kunnola nauttia, ko heti joulun mentyä riisun pois.

    Ihanaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Täällä sama homma ja joulun jälkeen nopsaa koristeet pois :)

      Samoin sinne kivaa iltaa pikkuisen kanssa <3

      Poista