sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Sisustuskonsultointikäynti asuntomessu kohteessa

Vuonna 1987 eli 33 vuotta sitten pidettiin asuntomessut täällä Torniossa. Alueelle rakentui 19 erillisomakotitaloa. Yhtenä messun osana oli viherrakentaminen pohjoisen ehdoilla, joka toteutettiin rakentamalla laaja arboretumpuisto. Itsellä ei tullut käytyä silloin messuilla. Jokin muistikuva messuista kyllä on, mutta silloin vähän yli parikymppisenä ei rakentaminen tai sisustaminen ollut vielä niin ajankohtaista omassa elämässä tai sisustus ei niin kiinnostanut mitä nyt. Enemmän kiinnosti silloin vaatteet, muoti ja miltä näyttää.

Pääsin tutustumaan asuntomessu taloon, joka valittiin v.1987 suosikki taloksi, tällä hetkellä talossa on toiset asukkaat. Nykyiset asukkaat ottivat yhteyttä , että teen heille sisustuskonsultointi käynnin. Asukkailla oli jo selvät ja hyvät visiot mitä he haluavat tulevaan remonttiin. Remontoitavat alueet oli, sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone sekä wc-tila. Asukkaat halusivat lähinnä vahvistusta omiin päätöksiin, apua laattavalinnoissa sekä ammattilaisen näkökulmaa. Lähdettiin siis tiloja päivittään tähän päivään.


Sisustuskonsultointikäynnillä lähdettiin siitä, että kävin asiakkaan kanssa heidän toiveet ja ideat läpi kuvien kera ja sitten kerroin omat ideat. Muutama kuvan otin kameralla nykyisestä tilanteesta ja sen jälkeen  lähetin sähköpostia asiakkaalle ja lista muutoksista ideakuvien kera. Tämän jälkeen n.viikon sisällä  lähdettiin katsomaan yhdessä heille laatat ja muutama mallilaatta lähti liikkeestä mukaan. Asiakkaat valitisivat suosikit  ja lähettivät vielä minulle kuvat niistä ja mitä mieltä olin heidän valinnoista. Remontin edetessä sovittiin, että asiakas saa lähettää minulle viestiä jos tulee jotain kysyttävää ja voin tulla paikan päällä vielä käymään, jos tulee jotain mieleen. Yleensä haluan loppuvaiheessa käydä katsomassa tilat läpi ja miltä lopputulos näyttää.



Ennen  








Pesuhuoneessa oli 10x20 koko olevaa laattaa seinissä ja lattiassa. Väritykseltään pesutila oli persikan, sinertävän ja valkoisen yhdistelmä porealtaineen. Shamppoo pulloille ymv. ei ollut säilytystilaa, vaan niitä säilytettiin rappusilla ja penkeillä.


Jälkeen







Toinen suihkuseinämä poistettiin kokonaan ja toiseen tehtiin syvennys shamppo pulloille ymv. Lattiakaivo pysyi entisellä paikallaan ja lattiaksi valittiin harmaa 10x10 kuivapuristelaatta ja seiniin harmaa 25x40cm kokoa oleva laatta, josta tulee vähän betonimainen fiilis. Musta sadesuihku antaa kivan kontrastin ja ilmeen tilaan.





Uusi poreallas on moderni ja ajaton sekä vesi näkyy kauniisti aukosta. Rappuset jäi nyt edestä pois kokonaan, mutta vasemalle puoleiselle seinälle tehtiin pitkänmallinen syvennys pulloille ja purnukoille.


Pesuhuone oli kuvaushetkellä vielä kesken eli tilaa ei ollut ns. sisustettu vielä ollenkaan. Vanhat olemassa olevat vaaleansiniset pyyhekoukut on tarkoitus maalata mustiksi, ovat kuitenkin ajattomat ja sopivat hyvin tähänkin kokonaisuuteen eli kaikkia ei tartte aina ostaa uutta, vaan voi päivittää tähän päivään.


Sauna


Saunasta ei tullut napattua kuvaa ollenkaan, koska se oli jo ihan purettu. Tässä pari kuvaa ns. puolivalmiina ja valmiina.




Saunasta tehtiin ihan vaalea  ja yksinkertainen. Seinissä  ja katossa kaunis leveä vaalea paneeli ja lauteet tehtiin vaaleasta oksattomasta haapasta. Hetivalmis kiuas on varmasti urheilulliselle perheelle oikea vaihtoehto. Uskon, että sauna lämpiää päivittäin ja poreammeessa kylvetään useasti rentoutumassa.





Koko seinän levyisellä kirkkaalla ovella ja seinällä saadaan tilan tuntua ja kylpylätunnelmaa. Sauna ja pesuhuone on nyt  tätä päivää. Samaa sarjaa kuin lauteet, on tulossa pieni penkki ikkunan alle.


Kodinhoitohuone




Ennen




Sama sinertävä laatta toistui lattiassa kuin pesuhuoneessakin ja tila kaipasi valoisuutta lisää, vaikka valoa tuli hieman ikkunasta ja ovesta. Tilasta haluttiin toimiva ja jokaiselle olisi oma paikka.


Jälkeen








Lattiaan vaihdettiin sama harmaa 10x10 lattialaatta kuin pesuhuoneessa ja saunassakin. Katto maalattiin valkoiseksi. Kaapistot uusittiin matta valkoisiksi, taso vaalean harmaaksi ja allas pienemmäksi. Korkeaa kaappia kevennettiin niin , että alle laitettiin kaksi leveää laatikkoa. Ovien takana on korit, josta on helppo nähdä ja ottaa tavaroita. Allaskaappin tilalle vaihdettiin  kaksi laatikkoa ja yksi ovi, näin tavarat on helpompi  myös sieltä ottaa. Ylälaapit on vielä asentamatta kuvassa, mutta  näihin tuli kaksi leveämpää kippikaappia sekä välitilaksi tuli helppohoitoinen harmaa levy, jossa ei ole saumoja sekä kestää hyvin myös kosteutta.







Koneet myös uusittiin ja oven taakse laitettiin liukuovet, jossa on ns. huoltokoneet piilossa sekä lisäsäilytys tila. Koko seinän leveys ja korkeus otettiin hyötykäyttöön.


Kerroin tuolla alussa, että pieni wc-tila myös remontoidaan, mutta tähä samaan remonttiin sitä ei nyt tehty vaan siirrettiin myöhemmäksi. Tila onkin erillisessä paikkaa, joten sen voi tehdä näppärästi sitten myöhemmin. Suunnitelmat ja kuvat on tilasta. Uskon, että sillä mennään kun remontti aloitetaan. Hyvä suunnitelma onkin kuin olis puoleksi tehty, vai miten se nyt menikään?


Konsultointikäyntini ideoineen tässä kohteessa maksoi asiakkaalle 80 euroa ja käynti liikkeessä 40 euroa tunti, josta valittiin asiakkaalle sopivat laatat  eli yhteensä 120 euroa. Näin asiakas säästi omaa aikaa  ja helpottaa omia valintoja ja ideoita sekä paketti pysyy kasassa.


Jos kaipaat konsultoinikäyntiä, niin otahan yhteyttä---> paivi.salmi10@gmail.com.












1 kommentti:

  1. Todella upeaa jälkeä. Tuo poreallas olisi ihan unelma omaan kylpyhuoneeseen. Jännä muuten tuo viherrakentaminen painotuksena messuilla. Pihan laitto on mielessä ensi kesänä, nyt kun vapaa-aikaa on enemmän.

    https://www.viherstudio.fi/viher-piharakentaminen

    VastaaPoista