perjantai 18. marraskuuta 2022

Makkariin pientä uutta

 

Kotona ei sisustus rintamalla ole pitkiin aikoihin tapahtunut mitään uutta. Ainoa mitä on,että tyynynpäällisiä vaihdellut huoneissa ja jotain kukkia laitellut maljakoihin. Uutta päiväpeittoa oon jo vuosia haaveillut, mutta sopivaa ei vaan ole tullut vastaan. Vaikea ollut löytää korkeaan 180 cm leveään sänkyyn sopivaa peittoa ja vielä sopivan sävyistä joka natsaa uuden rimaseinän kanssa.



Makuuhuone 2022


Viime viikolla kävin paikallisessa Stemman huonekaluliikkeessä ja myyjä kertoi, että heiltä oli tullut Familonilta uusi  päiväpeitto nimeltäään Ultra, harmaa/valkoinen. Sen nähtyä, ajattelin että tuo voisi meille sopia. Kooltaan 260x260cm eli käy hyvin valkoisen helmalakanan kanssa ja värikin näytti soppelilta kun muistelin päätyseinän sävyä. Otin päiväpeiton kokeiluun ja silleppä tielle se sitten jäikin.




Päiväpeitossa on isot tikkaukset ja on toiselta puolelta harmaa ja toiselta puolelta valkoinen valkoinen eli on käännettävissä. Plussaa on myös peiton keveys eli on helppo viedä tuulettuun ja mahtuu varmasti hyvin myös pesukoneeseen. Otin peiton suoraan paketista ja oli hieman ryppyinen.




Philipsin 7000 series höyrystimellä saa näppärästi rypyt veks. Tällä myös pitkät verhot saa kätevästi paikallaan myös sileäksi.








Aikaisemmihan mulla on ollut lähemmäs 30 vuotta itse ommellut vaalea päiväpeitto tai sitten pellavainen pöytäliina puolipetauksella. Välillä pidän puolipetauksia ja välillä kiva laittaa kokonaan päiväpeitto, pientä uutta ilmettä saa kun vaihtelee petauksia. 


Tässä muutama ennen kuvia...




Pellavainen pöytäliina rennosti puolipetauksella, kauniit pellavaiset vuodevaatteet saa näkyä.



Kesäisin ollut vaaleampaa ilmettä ja tässä on tämä vaalea päiväpeitto jonka oon itse ommellut, on sävyltään vaalea beige.






Selailin vanhoja kuvia ja suurin osa päiväpeitot on olleet puolipetauksella. Uskon, että jatkossakin tällä mennään mutta nyt saa kaunis päiväpeitto olla kokonaan levitettynä. 


Joulujuttuja en ole vielä laitellut,vaikka näkeekin monen jo laittelevan. Oon ollut kolme päivää jalan takia saikulla, joten oon oikeastaan vaan levännyt ja parannellut jalkaa että pääsen huomenna töihin. Eka tortut kyllä jo leivoin isänpäiväksi ja maistuivat vähän liaanki hyviltä.


Oikein mukavaa viikonloppua sinne kaikille  ja kattokaahan sunnuntaina 20.11 klo.19.30 tanssi tähtien finaalijakso. Siellä meän Oona tanssii, ihan huippu juttu!!! Äidillä jo perhosia vatsassa jännityksestä. Tällaista jännää tällä kertaa .)


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti