Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuskonsultointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustuskonsultointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2023

Remontti keittiöön ja olohuoneeseen.

Kerroin instagram storyyn toissapäivänä, että oon menossa kuvamaan yhden remontoidun kohteen ja teen siitä myöhemmin blogi postauksen.


Remontti on valmistunut jo kesällä ja asukkaat ovat siis päässeet nauttimaan uudistetusta avarammasta keittiöstä ja olohuoneesta jo useamman kuukauden. Oma osuus tässä kohteessa oli konsultointikäynti ja näin saatiin remonttiin vauhtia. Asukkailla oli jo hyviä ideoita valmiina ja lähinna kävin ne vahvistamassa sekä antamassa oman mielipiteeni . Sähköpostilla laitoin muutaman idean kuvan eli tarkempaa sisustussuunnittelua en tehnyt piirtämällä.

Ennen ja jälkeen kuvat kertovat parhaiten muutokset...


Ennen





Remontin jälkeen






Keittiön kaapit uusittiin ja paikallinen firma Kadenius teki mittatilauksena kaapit, näin saatiin vanhat arvokkaat kivitasot hyödynnettyä tilaan. Avohyllyratkaisut poistettiin päästä, näin ei turhaa tavaraa kerry. Nyt haluttiin selkeyttä tiloihin ja mahdollisimman vähän tavaraa myös esille. Lattia ja katto uusittiin sekä välitilaan laitettiin helppohoitoinen lasi. Intergroidut koneet selkeyttää ilmettä.










Ruokapöydän paikka säilyi samassa paikkaa. Toivomus oli lankkupöydästä ja tämän pöydän bongasin viime vuoden asuntomessuilla heille vähän vaaleampana versiona, mutta tummakin käy hyvin. Pöytä ja tuolit on Maskun mallistosta. Tuo sopivaa kontrastia tilaan. Talon rouva oli saanut joululahjaksi  Marimekon Unikko motteja ja oli niistä tykännyt kovasti, joten siitä lähti ajatus keittiön verhokankaaksi. Matoksi valittiin Vm-Carpetin Hattara matto, joka toistuu myös olohuoneessa.




Ennen kuva







Takka leivinuuni purettiin ja vitriinikaapisto sai väistyä...



Jälkeen remontin




Tilasta tuli huomattavasti avarampi ja yhtenäisempi sekä neliöitä tuli lisää kun iso leivinuuni purettiin ja vitriini lähti keskeltä pois. Siro Konturan takka on paikallisesta Takkahuone liikkeestä Torniosta. Rosterisen jää/pakastinkaapin viereen tehtiin aamiaiskaappi.




Aamiasikaapissa on pienkoneet katseelta piilossa ja arkiastiat yms. toimii tässä kaapissa.



Olohuoneen puolelta ei ollut nyt ennen kuvaa. Sohva oli jo ennen remonttia ostettu.


Remontin jälkeen









Olohuoneeseen tilattiin sama matto kuin keittiön puolellakin eli Vm-Carpetin matto Hattara. Pöydäksi olin valinnut toisen lasisen pöydän. mutta asiakas oli löytänyt tämän Vepsäläiseltä. Halusi alatason, johon voi laittaa mm.ssa kaukosäätimet. Konsultoinnin idea onki se, ettei kaikki tarvitse olla juuri sitä mitä oon valinnut. Kunhan on samaa tyyliä, että sisustuksen punainen lanka ja idea säilyy. Verhoksi valitsin Marimekon pellavaisen iso unikko kankaan ja sohvalle kaunis Marimeko uutuus Melooni torkkupeitto. Ajatus on, että nyt kevääksi ostetaan yksi tyyny lisää ja väri otetaan torkkupeitosta.






Kesemmäksi ehdotin,että nämä Marimeko Unikko tyynyt sohvalle ja vaalea torkkupeitto sekä yksi vaalea tyyny kaveriksi. Musta Artekin Mehiläispesä ja Woodnotesin pyörivä nojatuoli raheineen on vielä haaveessa tiloihin sekä muutama viherkasvi keittiön tasoille. Nyt kun tilat on selkeitä ja yksinekrtaisia, niin pienillä asioilla voi helposti sisustuksen ilmettä muuttaa eli tyynyilla sekä pientavaroilla.



Jos olet kiinnostunut konsultointikäynnistä, niin otahan yhteyttä. Laitetaan remonttiin vauhtia ja tehdään unelmista totta :)


 Yhteydenotot ---> paivi.salmi10@gmail.com












torstai 29. lokakuuta 2020

Vapaa-ajan asunnon projekti 2/2

Kurkataanpas nyt ns. kuiviin tiloihin. Huoneet alkaa olemaan viittä vaille valmiita, lamppuja, huonekaluja puuttuu vielä hieman sekä sisustus  pikku hiljaa tulee olemaan asukkaan näköinen, kun pääsevät rauhassa asustelemaan pitemmäksi aikaa ja rakennuspölyt on karistu haalareista :).Tästä pääset kurkkaan viime kertaiseen postaukseen, jossa  ns.kosteat tilat ---->  .https://muuttuvakotini.blogspot.com/2020/10/vapaa-ajan-asunnon-projekti-12.html


Keittiö kodin sydän



3 metriä pitkä ja 120cm syvydeltään oleva saarrekke,jossa kokataan ja seurustellaan. Tämä on keittiön <3 sydän. Pitkä  musta kivitaso on tyylikäs ja ajaton sekä ikuinen satsaus. Konjakin väriset baarituolit antavat kivan värin, muuteen tummaan keittiöön. Baarituolien alla on myös ovet, jossa on myös säilytystilaa. Tästä jätettiin kokonaan vetimet pois ja saa olla huomaamaton tila. "salakaappi, heh". Pähkinän sävyinen/musta stringhylly toimii lisä säilytyksenä ja samalla tuo kodikkuutta tilaan. Saarekkeen päälle valittiin yksinkertaiset mustat lamput, jotta ruokapöydän päälle voi laittaa vähän näyttävämmän valaisimen.





Keittiö, kodinkoneet, musta hana sekä musta allas on Puustellin valikoimasta. Pitkällä seinälle on sijoitettu intergroituna jääkaappi, pakastin sekä astianpesukone. Oikealle reunaan on sijoitettu uuni, mikro sekä kahvikone. Näin saadaan yhtenäinen ilme. Ovien takana on myös 120cm leveä aamiaiskaappi, joka jäin nyt kuvaamatta. Pitkä seinä maalattiin ylhäältä mustalla sävyllä, että kaappirivistö ns. uppoaa seinään. Saarekkeen toisella puolella on viinikaappi ja sen vieressä lasivitriini viinilaseille yms. Lasihyllyt on vielä asentamatta. Saarekkeen ja pitkän komeron seinän kulkureitti on 120 cm leveydeltään ja näin näppärästi on tilaa aukaista ovia ja laatikoita.









Saarrekkeelta kun kokkaa, voi katsoa kaunista maisema joka vaihtelee vuoden aikojen mukaan. Verhoja isot ikkunat ei mielestäni kaipaa. Ruokapöytänä on pitkä lankkupöytä, johon mahtuu  4kpl mustia Fritz Hansenin seiska tuoleja  sekä toisella puolella on pitkä penkki, jotta ei kaunis näkymä peity. Musta moderni kattokruunu kruunaa tilan ja valaisee myös hienosti  isoista ikkunoista ulkoa käsin kun tullaan pihalle.


Sisääntulo/eteinen eli kodin käyntikortti






Harvoin on näin hienoa näkymää kun ulko ovesta astuu, kaunis luonto tulee isoista ikkunoista sisälle.  Lattiassa on samaa laatta kuin oli kodinhoitohuoneessa, pukkarissa ja pikku wc tilassa eli vaalean harmaa kuivapuristelaattaa kokoa 60x120 1/3 osa ladonnalla. Seinä on osaksi paneloitu kauniilla vaalealla  Virepaneelilla ja loppu pätkä on maalattu sävyllä Kontiainen ( tästä puuttuu kuva). Muut seinät ovat vaalealla sävyllä. iso peili antaa lisää avaruuden tuntua. Peilistä näkyy hyvin makuuhuone eli hypätäänpäs  tästä sinne!


Makuuhuone




Olohuoneesta aukeaa lasiovet  makuuhuoneeseen. Ovissa on likumekanismi ja mustat kehikot sopivat kuin nenä päähän tähän tilaan. Yhdellä seinällä on maalattava tapetti, jossa kuviona oksia. Seinä maalattiin kauniilla vihreän sävyllä ja perheen äiti maalasi kevyesti pensselillä hopea helmiäsilasyyrillä oksat eli oksat tulevat esille tietyssä valossa/kulmassa. 




Sängynpääty tehtiin väliseinään, josta osa panelointiin virepaneelilla. Ylhäällä oleva valolista tuo pimeällä kivan tunnelman. Seinän takana on vanehempien vaatehuone, josta pääsee sängyn kummaltakin puolelta. Lamput puuttuu vielä makkarista sängyn kummaltakin puolelta sekä kattolamppu. Olen muutaman vaihtoehdon lähettänyt näistä asiakkaalle.



Makuuhuoneessa on iso ikkuna suoraan ulos eli näkymä on rauhoittava kuin aamulla aukaisee silmät ja lasiovien takaa näkee osaksi suoraan olohuoneeseen/ruokailutilaan. Lasipariovet on sijoitettu niin, että olohuoneesta ei näy pukuhuoneeseen. Toinen pienempi makkari on vielä vaiheessa, joten sitä en nyt kuvannut ollenkaan.  Hypätäänpäs lopuksi olohuoneen puolelle.



Olohuone



Lattiassa on kaunis Maisterin Linduran puulattia. Lattia vaihtui ns. lennosta. Tilattiin aluksi jo yksi malli  ja se tulikin, mutta lattia ei vastanut väriltään yhtään mallipalan lattiaa ja oli muutenkin kovin oksainen. Lattia vaihdettiin uuteen ja hyvä niin. Sillä hetkellä oli just tullut liikkeeseen enemmän vaihtoehtoja ja malleja. Asukkaat hakivat uudet mallit ja toivat ne tänne tilaan ja valoon, jossa kävin katsomassa. Asukkaat olivat malleista valinneet jo oman suosikin ja minun suosikki sattui myös olemaan heidän suosikki  eli hyvä niin. Tämä lattia on minusta parempi kuin se ensimmäinen vaihtoehto. Nyt on modernempi ja ajattomampi sekä isossa tilassa rauhallisempi. Väriltään lattia sopii todella hyvin palkkien sävyjen kanssa. Lankun leveys on melkein 30cm ja leveää puulattiaa haettiin ja sitä saatiin :)





Iso ja korkea tila vaatii myös huonekaluita kokoa. Muhkea vaalea sohva ja mustat nahkaiset pyörivät nahkatuolit on hyvä kaunis combo. Pyörivät nojatuolit oli must. tähän tilaan.  Näin voi tuolissa istuja kääntyä keittiön tai ruokailutilan puolelle ja seurustella samalla. Olohuoneen pöytä on vielä hakusessa ja olen muutaman kuvan näistäkin lähettänyt asiakkaalle. Takka joka tuli viime viikolla, etsii vielä vähän paikkaa ja sanoinki kun sen paikka on löydetty tarkasti, niin katsotaan sitten pöytä ja kattolamppu kattoon. Kattolamppu on jo mietinnässä, mutta takan paikka ratkeisee voiko sitä laittaa vai onko parempi laittaa jokin näyttävä jalkalamppu?

 

Teen myöhemmin postauksen vielä kun takka on asennettu ja vielä palaan tähän sähköjärjestelmään mistä lupasin kyllä nyt kirjoittaa. Eli näistä myöhemmin!


Oikein ihanaa keskiviikkoa ja terkkuja täältä pimeästä Torniosta, kaikki lumet on sulaneet ja nyt on niin niin pimeää eli kuvien ottokin tuo nyt omat haasteensa. Mulla nyt 3 päivän vapaat ja kotona tehdään pientä remppaa .)












sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Vapaa-ajan asunnon projekti 1/2

Maaliskuussa hyppäsin tähän projektiin mukaan ja vauhdilla ollaan menty eteenpäin. Eka palaveri oli maaliskuussa ja ensimmäiseksi haluttiin kuulla minun ideat kun olin pohjakuvaan saanut rauhassa tutustua ja sitten käytiin tulevien asukkaiden ideat ja toiveet läpi. Oltiin aika yksimielisiä keittiön värimaailmasta, että siitä tulee musta ja muutenkin koko talon tyylistä, että siitä  tulisi yksinkertainen, moderni, kodikas ja lämmintä tunnelmaa haetaan puulla, mutta sitä ei kuitenkaan saa olla liikaa.


Jaoin tämän postaukseen kahteen osaan eli käydään tässä postauksessa ns. kosteat tilat ja ensi kerralla perehdytään muihin tiloihin. Kuvien ottamisen jälkeen kuulin, että takka oli tullut ja haluan käydä siitä ottamassa vielä kuvia kun sekin on asennettu. Se on niin hieno ja makea sekä erilainen.


Suunnittelussa lähdettiin myös siitä, että pintamateriaalit ym.hankitaan pitkälti paikallisilta yrittäjiltä. 



Isompi wc- tila








Kalusteet ja taso on Puustellin valikoimasta. Seinissä ja lattiassa käytettiin isoa 60x60 vaaleata kuivapuristelaattaa. Peiliseinällä on myös laattaa, joka muistuttaa rimaseinää. Harmittavasti  jäI katto kokonaan kuvattua eli katto on tehty puurimoista niin kuin myös saunan/pesuhuoneen kattokin. Niistä tulee lopussa kuvat. Valaistuksessa on käytetty ns. epäsuoraa valoa, joka antaa kivan lämpöisen tunnelman tilaan. Koko talossa on käytetty sähkösuunnittelijaa, johon olen saanut myös vaikuttaa ja antaa omia ideoita. Ite suosin paljon epäsuoran valon käyttöä ja lisävaloa/voimakkuutta saa himmentimillä ja tietysti kauniilla valaisimilla. Tässä riippuvalaisimessa on talon äidin kädenjälki, josta tuli tosi kaunis.


Pienempi wc-tila








Kalusteet ja taso on Puustellista. Pytyn taakse laitettiin maalattava tapetti, jossa kiva ryppy kuosi. Toisesta makuuhuoneesta jäi sen verran tapettia, joten laitettiin yhdelle seinälle vain ns.elävöittämään tilaa. Muut seinät on maalattu Luja maalilla ja sävynä kaunis vaalean harmaa/beige sävy. Lattiassa on samaa isoa 60x120cm kokoa oleva lattialaatta, mitä on käytetty eteisessä ja kodinhoitohuoneessa. Lattian näkyy hyvin kodinhoitohuoneen kuvassa isona pintana.



Kodinhoitohuone








Kalusteet, kodinkoneet, allas ja hana on Puustellin valikoimasta. Oviksi valittiin mattavalkoiset ovet mustilla pitkillä vetimillä. Välitilassa on sama laatta kuin isommassa wc tilassa. Tammen sävyinen liukuovi peittää pukuhuoneen ja tuo kivan parin välitilan kanssa sekä tuo sopivan lämpöisen tunnelman tilaan. Lattiassa on isoa vaalean harmaa 60x120cm kuivapuristelaattaa, joka asennetiin 1/3 osa ladonnalla ja kapealla saumalla. Samaa laattaa on käytetty eteistilassa, pukuhuoneessa ja  pienemmässä wc-tilassa. Kuvassa laatta näyttää vähän tummemmalta mitä se luonnossa on. Iso laatta tuo selkeyttä tilaan ja puhtaana pidon kannalta myös helpompi, kun ei ole niitä ikäviä saumoja niin paljon.


Pesuhuone




Laatoiksi valittiin seiniin ja lattiaan isoa 60x60 kuivapuristelaattaa ja sävynä on tumman harmaa, melkein musta. Laatta ei ole ihan tasaisen sävyltään, vaan siinä on pientä "elämää". Shamppoille yms. tehtiin syvennys, joka on koko seinän leveydeltään. Ledvalolista antaa kivan tunnelman pesuhuoneeseen. Mustaa yksityiskohtaa on käytetty suihkuissa. Lattiavieruskaivo menee koko seinän leveydeltä huomaamattomasti. Puurimakatto on pesuhuoneessa ja saunassa yhteinäinen(samoin siellä isossa wc-tilassa, josta unohdin napata kuvata).


Sauna




Saunan peräseinään asennettiin aitokivilaatta, joka valaistiin ympäriinsä lednauhalla. Josta tuli mielestäni makea ja erilainen. Saunanlauteet ja katto on paikallisen lauteen tekijän käsialaa.





Saunanlauteiksi tehtiin kivat penkit, jotka on helppo pitää puhtaana ja muutenkin suunnittelussa otettiin huomiota, että sauna olisi helppo siivota. Rimakatto tuo kivan kontrastin saunan muuhun paneelin, jotka ovat leveämpää paneelia kuin normaalisti. Uskon, että aktiivinen urheilullinen perhe käyttää talvisin saunaa ahkerasti, kun ei jaksa ulkosaunaa puilla lämmittää.  Ulkosauna on väritykseltään musta ja mietittiin aluksi taloon ihan vaaleaa saunaa, että olisi näin vastakohta ulkosaunalle. Päädyttiin kuitenkin tähän lämpöisempään puun sävyyn eli lämpökäsiteltyyn haapaan ja tämä minusta sopii loistavasti talon muuhuun sävyyn ja jatkuu ns.punaisena lankana myös täällä. Kirkkaan värinen lasiseinä tuo ns. kylpylätunnelman ja tuo myös avaruutta koko tilaan. Epäsuoraa valoa on käytetty lauteitten selkänojien taakse sekä kiviseinässä. Talon sähkötekniikkaa on huippuluokkaa, kerron siitä hieman seuraavassa postauksessa. Tämä oli minullekin uutta mitä kaikkea voi tehdä  :)


Ollaanpas  kuulolla ja mukavaa sunnuntaita sinne kaikille !!!















tiistai 20. lokakuuta 2020

Kerrostalon rappukäytävän freesaus

Eilen kävin kävelylenkin yhteydessä kuvaamassa yhden kerrostalon projektin missä olen ollut mukana. Kerrostalo on Tornion vanhimpia ja halusin kuitenkin ns. ajan hengen säilyttää tässä kohteessa, mutta silti myös päivittää tähän päivään.
Muutos tehtiin lähinnä maalaamalla ja kaikki listat vaihtamalla.







Ennen kuvat










Seinät ja katot oli ennen maalattu maalarinvalkoisiksi. Kaiteitten pinnat oli sävyltää harmaan siniset, samoin peite -ja jalkalistat. Samaa harmaan sinistä oli käytetty myös rappusten ns.otsa osissa ja ikkunanlaudan listassa.Asukkaiden ovet oli tummuneet vuosien saatossa.


Muutos toteutettiin maalamalla uusilla sävyillä seinät ja kattopinnat  sekä vaihtamalla kaikki listat valkoisiksi ja hiemen koristellisemmiksi. Taloyhtiö oli jo valmiiksi tilannut uudet tammiset ovet, jotka sopivat talon henkeen ja toivat sitä kaivattua lämpöä myös tiloihin. Matot ja ilmoitustaulut myös uusittiin samalla sekä lattia pestiin kunnolla.



Muutoksen jälkeen kuvat






Kaiteitten pinnat maalattiin kiiltävällä mustalla maalilla. Kerrosten numeroissa käytettiin vanhan ajan kirjaisin mallia ja numerot maalattiin matta mustalla, että saatiin näin pientä kontrastia mustiin tehosteisiin. Numeroiden alle liimattiin tammilista ns. alustaksi numerolle ja sama tamminen sävy toistuu uusissa ovissa eli hyvä pari. Rappusten reunat on maalattu sävyllä Paperi.















Seinät maalattiin lämpöisellä harmaan beige sävyllä ja alarauna valkoisella paperin sävyllä sekä myös rappusten otsa osio. Katot ja ikkunan syvennys on myös maalattu samalla paperin sävyllä.
Seinissä kiertää 4cm levyinen raita, joka on samaa sävyä kuin seinäkin ja tämä on maalattu tunto karhea maalilla. Näin saatiin ns. kolmiulotteinen pinta maalauksella. Aluksi oli suunnitellut, että käytetään näissä kapeaa puulistaa ja erin levyisiä listoja useammassa paikka, mutta päädyttiin maalaukseen, koska huonekaluja roudataan ylös ja alas, näin maalaus on helpompi korjata kuin listat.

















Käytäviin ja muihin  tiloihin oli jo aikaisemmin vaihdettu uudet kattolamput ja valotehoa lisätty, joten harmaa beige sävy seinissä ei ollut yhtään liian tumma. Tiloista mielestäni tuli tunnelmallisempi, kun seinät eivät olleet valkoiset. Sama valkoinen Paperi sävyinen leveä raita kiertää jalkalistan yläpuolella, näin saadaan listalle leveämpi vaikutelma.
Pitkät tummat käytävänmatot toivat kivan kontrastin muuten vaaleaan vihertävään lattiaan. Lattiassa oli myös samaa beigen harmaata sävyä kuin seinissäkin.






Sisääntuloon säästettiin vanhat paneelit, jotka oven osalta sävytetään vielä saman sävyiseksi kuin muut seinät sekä ovi myös saa uuden freesauksen. Ovenkahva on kuuleman Alvar Aallon suunnitelma, tämän kuulin talon asukkaalta ja se tietysti säästettiin ja puhdistetaan vielä. Onhan se hieno muotokieletään ja  mustallanahkanarulla päällystettynä. Postilaatikot on myös uusittu ja sopivat ajan henkeen. Alareuna maalattiin myös samalla harmaan beige sävyllä kuin käytävien seinät ja katto on myös  nyt puhtaamman valkoinen.




Mitäs tykkäsit muutoksesta?

Ite tykkään kovati muutoksesta ja näitä on aina hauska myös toteuttaa. Yritän aina eri kerrostalo käytävistä tekemään vähän erilaisempia ja tietysti katsomaan mikä sopii talon henkeen ja väritykseen. Jos taloyhtiössä on tulossa remonttia, niin olehan rohkeasti yhteydessä. Kysymyksiä yms. voi lähettää ja vastailen niihin niin pian kuin voinki :).

Parhaiten minut saa kiinni sähköisesti osoitteesta:

paivi.salmi10@gmail.com





Mulla on tässä nyt kolmen päivän vapaat ja lähden kuvamaan yhden projektin mitä olen nyt kesän aikana työstänyt. Uskon, että saan siitä teille myös vähän kertoa.

Ollaanpas kuulolla!














maanantai 10. helmikuuta 2020

Tulossa kivoja projekteja.

Tänään mulla on vapaapäivä ja masentavaa katsoa ulos kun vettä tulee kaatamalla ja välillä tulee kunnon tuulen puuskia eli kunnon koiranilma. Lunta on kyllä tullut riittämiin eli sen puolen ei haittaa vaikka vähän lumet sulaakin, eipä tuo heti lopu.









Vapaapäivät mulla yleensä kuluu siivotessa ja pyykätessä, muutenpa noita ei ehdi kuin toisella kädellä tehdä :) Tänään kun vein tytön kouluun, oli lumet sen verran sulaneet, että koivuangervon pensas kurkisteli lumikinoksen takaa ja nappasin muutaman oksan maljakkoihin. Tällä hetkellä viehättää kovasti sisustuksessa erilaiset tummat oksat. Nyt laitoin maljakoihin myös vettä, ettei käy niin kuin viimeksi että heti roskasivat pöydät.








Tänään iltapäivällä mulla on kiva yhteistyö Värisilmän kanssa, joten siitä on tulossa loppuviikosta  blogijuttua. Sen jälkeen mulla on sisustuskonsultointikäynti ja toivottavasti siitäkin saan teille vähän kertoa.
Blogi arvonnan sisustuskonsultointi meni etelään eli siitä projektista on tulossa myöhemmin juttua kevään aikana.
Loppuviikosta menen käymään keittiösuunnittelijan luona ja käydään tarjous vielä läpi sekä sovitaan aikataulut yms. Saan siitäkin projektista teille vähän alkaa kertomaan  eli kivoja projekteja on tulossa tähän alku vuoteen eli kannattaa olla "linjoilla".





Pyykkikone piippaa eli petivaatteet kuivumaan ja uutta tilalle :)
Oikein ihanaa alkavaa viikoa sinne kaikille <3