sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Keittiöön pintaremonttia

Muutama päivä mennyt,ko tehnyt pientä pintaremonttia olohuoneen ja ruokailutilan puolelle.Niistä laitan myöhemmin sitten postausta kuvineen:). Remontti laajeni pikkasen keittiön puolellekin, mietinnässä lähinnä päivitystä ja pientä muutosta keittiöön. Onhan keittiö jo melkein 15-vuotta vanha ja kaipailee jo vähän päivitystäkin & uudistusta.
Lähinnä isompaa muutosta olen ajatellut, missä on tiskiallas ja liesi...



Keittiöremontti on tehty n. 15 vuotta sitten vanhaan rintamamiestaloon.Ajatuksia mitä olen ajatellut teteuttaa on, että kaakelit lähtee kokonaan pois, olen kyllästynyt saumojen hinkkaamiseen.Tiskikaappia en enää tartte,enäähän niitä ei kukaan laita ja Ruotsissa niitä ei edes ole.Keräävät vain romua.Roskiskaappi, mikä on tiskikoneen vieressä on jo kahvan kohdalta tosi kuluneen näköinen eli yläkaapin ovi sen tilalle ja yläkaapit lähtis kokonaan pois tai tilalle...



Joko 2-3 kpl avohyllyä ja siihen voisin laittaa jauhot ja mausteet nätisti esiin sieviin purkkeihin. Taustaseinä olisi vaneria, joka maalattais tai sitten ihan maalattu seinäpinta.Kuitenkin mahdollisimman sileä pinta, helppouden takia. Haluaisin vaihtaa liesituulettimenkin ja tässä tykkään mallista,saisin Iittalan maustemyllyt siihen näppärästi esille.Pitää vähän kysellä hintoja ja käydä katteleen Ikean valikoima, minusta siellä oli yx tällainen?





Tässä on kivat pienet yläkaapit ja liesituuletinki huomaamaton.Kaappien yläpuolelle voisi laittaa kivoja tavaroita esille.Väitilassa voisi olla lasi tai sitten ihan maaliseinäkin.
Ainoa ongelma tässä on, ettei enää taida saada samoja ovia mitä nyt on.


Tällä hetkellä ovet kaikissa ovat taitetun valkoiset ja kiiltävällä pinnalla.Joten en haluaa, että on ns.eriparia ovet työpisteessä.

Ajatuksena on, että tästä maalaisin tasot harmaan ruskeaksi ja muualle vaihtais laminaattitasot.Jossain vaiheessa vetimet vois vaihtaa modernimmaksi.




Aikaisemmin kerroinki, että suunnitelmissa on kesällä tehdä wc,kuisti ja eteisen remppa. Värisilmästä hain tämän harmaan ruskean laatan lattiaan ja ajatuksena ,että keittiöntasot vois olla lähelle samaa väriä, ehkä hieman vaaleammat.



Kaunis vaneriseinä olisi yksi vaihtoehto ja helppo toteuttaa.
Yksi vaihtoehto olisi pitkänmallinen avolokerikko seinälle, johon vois laittaa mausteet ja jauhot esille.Niille tarvitsen kuitenkin tilan.



Valaisin friikkinä, olisi kiva valaisin saada seinään...riippuu taas mihin vaihtoehtoon päätyy.Valaisin vaatii kuitenkin tilaa ympärille.



Tällähetkellä keittiön seinät olen maalannut valkoisiksi. Oikealla näkyy vanha tapetti, jossa oli pieni harmahtava neliö. Reijät paklasin ja verhotangot nostin korkealle ylös. Teki muuten ihmeitä, ikkunat näyttävät isoimmilta ja huonekorkeuttakin tuli rutkasti :).



Heitin vain yhden kuvan tähän.

Jos olis rahaa uuteen keittiöön, niin ovet olis ainakin mattaset puhtaan valkoiset ja ilman vetimiä.Paljon alalaatikoita. Yläkaappeja vähän ja välitilat tulisi ilman laattoja.
Modernia, eleetöntä, ajatonta ja ennen kaikkea helppo hoitosta.
Valaisimilla, huonekaluilla ja kivoilla tavaroilla kodikkuutta & tekstiileillä väripilkkuja :)Saarreke olisi myös yx haave, jossa kivat baarijakkarat. Kaksi Artekin baarijakkaraa jo valmiina :)...ehkä joskus saan sen uuden keittiönki.

Tämä remontti toteutetaan pikku hiljaa, onneksi ei olla jäniksen selässä :)


Otan mielellään hyviä ehdotuksia keittiöön,laita alas kommentti kenttään kommenttisi :)

Psssst...joko olet kirjautunut blogini seuraajaksi. Oikealla reunassa klinkki. Huomenna saattaa olla uusi arvonta Pentikin yllätyspalkintoon, koska edellinen voittajaa en ole saanut kiinni. Arvonnan suoritan huomen illalla 30.3.2015 klo. 22.00 mennessä.

                             Päivi S

4 kommenttia:

  1. Hyviä suunnitelmia, mullaki on vähän keittiöhaaveita, yhen kaapin haluan pois ja tykkäisin myös, ettei yläkaappeja ole niin paljon, vaan ois sieviä hyllyjä.
    Kaakeleiden saumojen hinkkaukseen olen perin pohjin kyllästyny, meilä vielä semmosta mosaiikkilaattaa, huh! Haaveena ois neki joskus muuttaa!
    Voi, ko sais lottovoiton....

    Lepposaa sunnuntaita sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari. Sama täällä, se lottovoitto olis kiva saada. Rakentaisin jo uuden :) Tämä on semmoinen ikuisuus projekti, vanha talo. Saat jonku valmiiksi,niin toisesta päästä saa aloittaa uudestaan :) Onhan se uudessakin, että pitää fiksata aina välillä :) Nyt kyllä rakentaisin simppelin talon, paljon väljää tilaa ja vähän sellaisia pintoja mitä tarttee kauheasti ola aina hinkkaamassa ja käsittelemässä. Tämä sunnuntai ollu kaikkea muuta ko lepponen. Tukkaputkella paikasta A paikkaan B. Hyvää sunnuntaita sinne :)

      Muuttuvakotini Päivi S

      Poista
  2. Kivoja suunnitelmia :) Itseäkin kiehtoo kovasti ilmavampi keittiö, että yläkaappeja ei olis, mutta katsotaan nyt , vielä ei jaksa alkaa remppaamaan isommasti kun on suht uusi talo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna. Joo ei varmaan heti kannata alkaa remppaa tekemään, jos vasta rakentanut. Meillä niin vanha talo, että haluaa pikku hiljaa päivittään jo tämän ajan henkeen. Oikeastaan melkein alusta saakka en oo tykännyt tuosta työpiste paikasta. Ite kyllä piirtänyt ruutupaperille keittiön ja sen mukaan tehty....iteäppä saa syyttää. Tietysti silloin ajatteli, että kaappi tilaa tarttee. Vähemmälläkin kyllä pärjää. Mulla kaapissa vieläkin paljon astioita joita en käytä eli karsimista olis vielä. Katotaan koska pääsen tämän kimppuun, isännälle en ole kaikkia suunnitelmia ees kertonut. Välitilaan on antanut siunauksen. Pitää näyttää kuvat ekana, jos lämpenis...hahmottaa paremmin, että mitä se emäntä on NYT keksinyt :) Sunnuntaita sinne :)

      Muuttuvakotini Päivi S

      Poista