keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Sumussa

Nyt on muutama päivä mennyt etten ole pahemmin koskenut tietokoneeseen tai päivittänyt/lukenut fb-juttuja. Televisiotakaan en pahemmin ole kattonut, mitä nyt eilisen Suomi-Venäjä jääkiekko pelin. Välillä tekee hyvää itselleen rauhoittua ja tehä sellaisia asioita mitä ei ole piiiiiitkään aikaan taas tehnyt eli kuntoilun aloittaminen. Olen ollut melkein aina kova liikkumaan, mutta voin sanoa että vuosi on mennyt niin ja näin eli kuntoilusta ei voi puhua...jos silloin tällöin on jotain tehnyt. On vain pitänyt löytää se sopiva inspis itelle.

Muutama päivä sitten yhtäkkiä sain päähän, että  lähen juokseen. Eikö lenkkarit jalkaan ja menoksi. Piti aloittaa varovasti ko kuitenkin viiden viikon kova flunssa takana ja pitkä tauko liikunnassa. Eka juoksulenkki oli n. kuuden kilometrin mittainen ja olihan se tuskaa, mutta selvisin. Päivän lepotauko ja taas lenkkarit jalkaan...jaloissa tuntui eka kilometri niin, että suosiolla sitten kävelinki. Päätin, että käynki kunnon kävelylenkin ja yli kaksi tuntia kävelinkin pitkin Suomen ja Ruotsin puolta. Tekipä pitkä kävelylenkki terää ja samalla löysin uusia lenkkimaastoja. Kännykkä oli kotona ja nautin vain hiljaisuudesta ja upeista maisemista. Toissa päivänä otin puhelimen mukaan ja lähin reilun tunnin kävelylenkille. Pitihän se yksi kuva napata ko jäätkin on nyt meillä lähtenyt ja vesi on nyt korkealla. Eilen reilun tunnin kävely ja tänään reilun kahden tunnin pyöräily takana ja illalla pumppiin...tästä on hyvä jatkaa :)




Eilen suuntasin kännykän kanssa ulos ko jääkiekosta tuli tauko. Nimittäin täällä oli uskomaton sumu, joka vain iltaa tai oikeastaan yötä kohden vain sakeni. Tässä muutama kuva ko vielä jotain hahmotti maisemasta/luonnosta. Ite tykkään tosi paljon näistä kuvista. Minusta sumuiset kuvat ovat tietyllä tavalla mystisiä, rajat ei näy, antaa mielikuvitukselle tilaa ja ovat vain jotenkin niin kauniita ilman monien väri melskaa. Sinisiä hetkiä...




Lammassaari usvan peitossa




Vene odottaa vesille pääsyä.



Tässä vaiheessa Lammas saarta ja venettä ei enää näkynyt.
Linnun äänet vain kuului. Oli rauhoittavaa kävellä ihan hiljaisuudessa ja täydessä sumussa. 

Onneksi pää ei ollut sumussa, että kotia löysin :)



Kotikatu...edessäpäin olevaa tornia ei erottanut.



Hyvää keskiviikkoa ja rauhallista sellaista!!!

Sinisiin hetkiin on hyvä lopettaa.

Päivi S

2 kommenttia:

  1. Upeita kuvia olet ottanut, aivan maagisia kerrassaan...
    aivanko olis jossain muualla ko maassa....
    Leppoisaa loppuviikkoa sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie odotellukki sumua, että pääsis kameran kans ottaan kuvia. Nyt oli ehkä jo liianki sumusta ja muutaman otoksen onnistuin saamaan :)

      Sinne myös leppoisaa loppuviikkoa <3

      Poista