lauantai 27. kesäkuuta 2015

Pihalla nyt

Kylmät sateiset kelit, lomareissu ja nyt menneillään oleva remontti on jättänyt pihan ihan "hunningolle". Nurmikko on muutaman kerran leikattu ja vähän sieltä täältä olen yrittänyt rikkakasveja ns. vasemmalla kädellä kiskoa.

Eilen kävin Tampereen Säästötexsistä ostamassa muutaman kesäkukan purkkeihin. Aikaisemmin oli vain kaksi hortensia ikean korkeissa purkeissa terassilla. Tamppiksen valikoima ei ollut enää kovin laaja, melkein kaikki kesäkukat olivat jo menneet :( No, näillä mennään tämä kesä, jos tätä voi nyt kesäksi kutsua ko ilmoja kattelee :(

Valitsin kesäkukiksi vain valkoisia lajikkeita. Pihalla on useampi perenna penkki, joten halusin kesäkukat olevan valkoisia ettei tule liikaa väriä. Tykkään, että on vain muutama väri penkissä ja valkoinen antaa kivaa raikkautta ja tuo muut kukat esille ja vihreyden.

Tässä "muutama" kuva pihasta rikkaruohojen ym.kera :)



Ostin pari timantti tuijaa portaitten kummallekin puolelle ja valkoiset koristekivillä peitin mullat, tuovat kivasti esille tuijan vihreyden.




Ikean metallisiin purkkeihin laitoin tuijat. Vielä en uusia purkkeja ole löytänyt, miettinyt jos purkit spray maalilla suihkuttais mustaksi. Pitää odottaa niitä parempia kelejä, rappuset ja terassikin on vielä öljyämättä :(



Ainoat kalusteet mitä ulos on tuotu, niin Toy tuolit ja Iskun Laituri pöytä. Eipä ole tänä kesänä juotu ko kerran aamukahvit.
Riippahernepuu on ollut tänä kesänä erikoisen vaalean vihreä, vissiin kylmyyttä reppana kärsinyt. Liljat ovat kyllä kivasti nousseet.


Autokatokseen ostin kahteen amppeliin valkoisia kukkia, en muista nyt nimeä.






Portaitten yläpuolelle ostin Markareetan, ekana meinasin ostaa Hortensian, mutta hinta oli noussut melkein kuusi euroa. Aikaisemmin ko ostin, niin oli 13,90€/kpl ja nyt olivat 19€/kpl...periatteestakaan en ostanut. 13,90€ maksoivat sellaiset kärsineet ja jo huonoksi menneet Hortensiat???




Kukat kukkii ja vihertää. Harmi vaan ko ei voi vielä terassilla istua. Kalusteet kaikki on vielä laittamatta ja grilliäkään ei ole tälle kesälle vielä korkattu :(


Vanha paviljongin kattokin on vielä paikoillaan. Uusi vielä paketissa. Uudet puutarha tuolit on paketissa ja uuden pöydänki tilasin, että vankilalla olisivat tehneet...tekijä karkasi...koomista :) Saa nähä saanko pöytää ollenkaan? No, eipä nyt olis tarennut edes ruokailla ulkona.

Olis kiva jo viritellä terassi kamppeet ja alkaa sisutamaan terassia ko sisällä taas on kauhea kaos remontin ajan.


Perenna penkki odottaa pientä karsimista etupuolelta. Yritän pitää penkit niin, että ruohonleikkurilla leikataan reunat ja perennat täyttäisivät penkit ns. tiheäksi, ettei rikkaruohot valtais. Olisivat mahdollisimman helppoja. Korkeat varret ovat pioneja ja innolla odotan, että saan pioneja laittaa vaasiin sisälle.


Tätä nurkkaa pihalla kutsun ns. tuijien hautausmaaksi, jossa ovat saaneet uuden elämän.Kaikki ns. kärsineet tuijat olen viennyt kesän jälkeen tänne ja tässä ovat ns. elpyneet ja alkaneet kasvaan/vihertään uudestaan.Ovat sopivan varjosessa paikkaa koivujen alla :).Tuijien alla ympäröi kielot ja keskellä on "jotain", en muista nimeä.Kielot ovat osa nyt kukassaan ja en raski näitä ottaa sisälle edes vaasiin,saavat kukkia ulkona rauhassa.


Koivuangervo oksan ja synkkärikukat laitoin olohuonetta koristamaan.

Näihin vaaleanpunaisiin hetkiin on hyvä lopettaa :)

Hyvää viikonloppua sinne!!!

Halauksin, Päivi S

1 kommentti:

  1. Kauniita kukkapenkkejä sielä!
    Rikkaruohot on niin ällöttäviä, kun aina valtaavat nuita penkkejä, onneksi mulla ei niitä ennää ole, olis aivan kammottaa niitä putsaila sääsket seurana. Täälä on aivan tuhottomasti hyttysiä!!!
    Mukavaa, tulevaa viikkoa sinne<3

    VastaaPoista