maanantai 18. tammikuuta 2016

Diy juttuja ja luovuus valloillaan.

Taas on viikonloppu selätetty. Lauantaina vietettiin Oonan 12- vuotis synkkäreitä ja Oona oli kutsunut 14 kaveria, joista 8 tyttöä jäi vielä yö kylään. Ajattelin, että saa nähdä kuinka pitkään hihittelevät, mutta klo.02.00 talo hiljeni. Pari päivää vedetty täällä sellaista sokerikakku settiä, että olisi kiva jo päässä vähän liikkumaan kun tuo flunssakin alkaa hellittään. Kolme viikkoa taas mennyt, etten ole kunnolla päässyt liikkuun eli kotosalla on pitänyt kehitellä sitten muuta tekemistä.

Täällä ollut vielä kauheat pakkasetkin, ettei ole paljon edes viittinyt nokkaansa ulos pistää.

Eilen suunnittelin vähän kevään sisustusjuttuja ja testaillut muutamia diy ideoitani. Tavarat on muuttanut paikkoja ja asetelmia on tehty vähän sinne ja tänne. Oona puistellut välillä päätä minun ideoille ja sanonut, että mitä sie taas olet keksinyt ja eihän tuo vaan jää tuohon. Ei voi tietää, jos ei kokeile ja minusta sisustaminen ei aina tartte olla niin vakavaa :). Aina kannattaa kokeilla rohkeasti uusia juttuja ja mutustella vähän aikaa.

Tässä muutama idikseni ja muutaman jätän myöhempään postaukseen.

Viimeksihän makuuhuone koki pienen muutoksen ja vihreällä teemalla jatketaan.


Vihreä teema siirtyi nyt  olohuone/ruokailutilan puolelle :) 

Tulppaaneja on tullut ostettua nyt tiuhaan tahtiin ja nämä valkoiset tulppaanit siirsin nyt yhdestä idea projektistani näihin valkoisiin kukkavaaseihin, osa tulppaaneista on pätkästy lyhyemmiksi. siksi näyttää vähän hassulta asetelma.. No, tässä kuvassa  alusta on yx diy projekti.

Isoa marmorista tarjotinta tai alustaa en löytänyt mistään, joten tuumasta toimeen. Taustalla olevasta ruokailutilan kaapista on jäänyt 40x40cm kokoinen kalustelevy palanen, johon laitoin marmorikuvioisen dc-fix kalvopinnoitteisen muovin. Nyt saan tähän alustan päälle tehä  erinlaisia asetelmia. Tarkoitus vielä laittaa pohjalle pienet korokepalat, että alusta nousee pikkaisen pöydän pinnasta. Dc-fixsistähän monet ovat päällystäneet keittiön ovia ja tasoja. Rullasta jäi vielä palanen, joten saa nähdä mitä tässä vielä kehittelisi? Onko siellä touhuiltu dc-fixsin kanssa???







Toinen Diy juttu. Olen kertonutkin, että kevään ja kesän aikana olen paljon myynyt huonekaluja, lamppuja ja muita sisustusjuttuja. Mulla on ollut pitkään myynnissä Mairon kankaasta ommeltu keittiön  verhokappa, jota en saanut  myytyä. Kangas on pellavaa ja siinä on kaunis vihreä koiranputki kuvio, joten keksin niistä  tehä  ruokaservetit. Onneksi eivät menneet kaupaksi, tuli aika kivan kesäisen raikkaat servetit.

Kolmas diy juttu on nämä servettirenkaat eli juuttinaruun pujotin kolme helmeä ja se on sitten siinä.
Vaalea puu antaa sopivasti lämpöä kattaukseen.




Puuhelmi teema jatkuu eli Pentikin vaasi sai puuhelmet ympärille ja vihreän kynttilän , eli vaasi toimii myös kynttelikkönä.Vanha Pentikin orchidea taulu pääsi myös seinälle. Onki ollut useamman vuoden kaapissa ja en ole oikein keksinyt sille paikkaa. Nyt kun ei enää ole paneeliverhoja ikkunoissa, niin tuli enemmän seinätilaa ja näin tauluki löysi paikkansa.





Tapettiryijy.

En löytänyt kaupasta sopivan kokoista ja mallista kehystä tapetille, että olisin tehnyt siitä taulun...joten tein siitä nyt tapettiryijyn. Leikkasin tapettivuan sopivan levyiseksi ja metalliseen vaateripustimeen roikkumaan.
Tason päälle laitoin tapetin väriin sopivia esineitä esille. Nyt valaisinki tulee kivasti esille. Tämä idea ei saanut kauheasti kehuja kotiväeltä , mutta minusta tämä on ainaki hauska ja pirtsakka. Ilmettä saa nopeasti, kun vaihtaa tapettikuosin sisustukseen sopivaksi.




Juuttinarua ja helmet kiepsautin ripustimen ympärille.
Tapetti on Värisilmästä Boråsin mallistosta Jubileum Flora.




Muutaman papukaija tulppaanin laitoin tuomaan väriä valkoisten tulppaanien seuraksi. Laitoin tulppaanit kahteen eri astiaan. Yleensä käytän yhtä väriä vain tulppaaneissa, minusta kauniimpi yksivärisenä...no, nyt olikin tällainen luovempi päivä :)

 Tuleeko teille tällaisia päiviä, että kokeilette kaikkea uutta? Joku päivä olis kiva kokeilla olohuoneeseen ihan uutta järjestystä, siinä onkin haastetta :/. Televisio määrää aika pitkälti huonekalujen paikat. Kevättä siis täällä ilmassa tai sitten mie olen liian paljon kotona???



Meni vähän myöhäseksi tämä kirjoitellu, joten nyt 
 taitaa sänky kutsua, joten hyvää yötä kaikille Zzzzz.

Halein




8 kommenttia:

  1. Sielä on touhuiltukin kovasti, on varmasti virtaaki nyt kun olet parantunut!:)
    On kyllä sitkeää flunssaa liikkeellä!
    Kivoja keksintöjä ja hyvännäköisiä, mie olen niin samaa mieltä, että sitä häätyy kokkeila, ei sitä muuten tiä!:) Täälä aamukahvia ryypitään ja työt pian kutsuvat, kova pakkanen, lähellä 30!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari. Joo, nyt on virtaa kun saanut levätä tai en mie tiä ossaanko mie oikein levätä niin ko oikeasti :). Sitkas on ollut flunssa ja tänään ajattelin lähteä testaan kuntoa taas jumpalle. Hyvää työpäivää sulle ja tänään täällä taitaa olla taas luomispäivä, täällääkin pakkasta -28 astetta eli parempi pysyä sisällä.

      Poista
  2. Onpa kivoja diy-juttuja !
    Täällä etelässä ei onneksi ole näitä hirmupakkasia. 10-20 astetta, joten on hyvin päässyt
    Ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtori. Kiva kun tykäsit ideoista :). Täällä ei aina saa kotiväeltä kannatusta minun luoville ideoille. Toivottavasti täälläkin lauhtuis, nytki mittari näyttää -28 astetta :(. Minun silmät ei oikein tykää pakkasesta, menevät helposti ihan punaisiksi ja muutenkin olen semmoinen vilukissa.

      Poista
  3. Ihania juttuja! Nuo servetit ja renkaat on tosi nättiä ja miehän tykkään ko tapettia käytetään vähän eri tavalla joten tuo ryijy on oikein hieno idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Mieki tykkään, että tapettia käytetään ja muutenki muita materiaaleja erinlaisiin käyttötarkoituksiin :). Kivaa tiistaita sinne <3

      Poista
  4. sain ideoita taas sulta lisää kun täälä äkin on kova vimma kanssa ollut👌😄😮😨kiitoksia😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla jos ideani upposi ja luovuus sielläkin käynnissä :) Taitaa tämä kevät teettää, että haluaa pientä piristystä kotiin ja pirsakampia värejä.

      Poista