maanantai 13. helmikuuta 2017

"uudet olohuoneen pöydät"



Tänään kuulkaas lähti vanhat olohuoneen pöydät vähäksi aikaa pois. Pöydäthän olen teettänyt monta monta vuotta sitten ja ovat olleet aluksi puu lakkapinnalla, välillä tummalla petsilläkin ja nyt viimeksi on maalattu kiitävällä valkoisella maalilla.
Pöytä on saanut vuosien saatossa kolhuja ja monesti meinannut pöydän maalata itse. Tänään pöytä lähti Lappialle maalari opiskelijoiden maalattavaksi. Olen siellä myös aikaisemmin maalauttanut ja jälki ollut hyvää. Pöydät pakkeloidaan koloista ja saa uuden kiitävän valkoisen maalipinnan. Maaliksi valitisin kolhuja kestävän maalin, Miranolin. Jalat myös lyhennetään 5cm.

Yläkerran aulasta hain nämä Hayn tarjoilupöydät ja taas tuli uutta ilmettä olohuoneeseen. Nämä onki sirommat kuin aikaisemmat ja sopivat oikein hyvin olohuoneeseen. Neidit meillä heti, että nämä sopivat paljon paremmin kuin vanhat pöydät.



Nämä Hayn tarjoilupöydät  ovat kokoa 60x60cm,mielestäni  ovat sopivan korkuiset ja nyt kun vanhat pöydätkin pätkässään vähän lyhyemmiksi, uskon että ovat hyvät. Monesti näkee liian korkeita pöytiä suhteessa sohvan istuin osaa nähden. Testailinki sohvalta makoilessaan, että miten näkee sohvalta katsoa tv:n, jos kukat yms. on pöydällä ja hyvin näki. Aikaisemmin kun oli korkeampi pöytä, niin kukat sai lähteä pöydiltä.





Uskon, että pöydät saavat olla tässä nyt jonkin aikaa ja kiva vaihdella aina välillä pöytiä . Hay tarjoilupöytiin mulla on vielä 60x60cm kokoiset laatat, jotka voi vaihtaa pöydän kanneksi. Laatat ovat jääneet remontista ja ovat kauniin hiekan sävyiset. Itse tykkään, että pöydillä sa olla kauniita asetelmia. Luovat tiettyä kodikkuuttaa.










Pienillä jutuilla taas tuli uutta ilmettä ja mikä kivointa, euroja ei palannut yhtään. Mitä nyt se yksi maalipurkki piti ostaa vanhaan pöytään.

Miepä lähen valmistautumaan Oonan vanhempain iltaan. Apua, neiti lähtee jo syksyllä ylä-asteelle. Koulu ala-asteella on mennyt hyvin, joten laitan neidin luottavaisin mielin ylä-asteelle ja toivottavasti koulu maistuu ylä-asteellakin yhtä kivalta.


Heipat taas täältä <3






7 kommenttia:

  1. Olohuoneen ilme keveni "uusien" pöytien myötä, kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Kevättä kohdi kevyempään suuntaan .)

      Poista
  2. Hyvin sopii nuo Hayt tuonne :) Meidän sohvapöydän jalkoja pitää myös lyhentää, mutta se saa odottaa kevättä, että voidaan rälläköidä ulkona (metallijalat)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, mieki tykkään. Uskon, että kun vanhoista pöydistä pätkäissään jalatki vielä niin ilme muuttuu täysin. Olisin vielä ottanut enemmänki kuin 5cm, mutta pitää päässä imuroimaan pöydän alta :)

      Poista
  3. Maalaavatko Lappian maalariopiskelijat kalusteita ilmaiseksi? Meillä olis kolhuinen ruokapöytä, joka kaipaisi hiontaa, pakkelia ja maalia. Haaveilen uudesta pöydästä, mutta pienten lasten takia en uskalla sijoittaa ruokapöytään vielä tuhansia. Vanhan kunnostus ja uusi väri vois olla kiva piristys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei maksa mitään :) Tarvikkeet pitää vain itse ostaa. Kannattaa soittaa ja varata aika. Löytyy googlettamalla Lappia ja sieltä yhteystiedot pintapuolen opettajalle Eerolle. Kunnostamisella pääset taas monta vuotta vanhan pöydän kanssa. Ruiskuttamalla saa tasasta jälkeä. Itse olen vetänyt telalla ja ei tule niin sileä jälkeä kuitenkaan.

      Poista
    2. Kiitos tiedoista! Toinen poika on kovaa vauhtia kasvamassa siihen ikään että pöytää on kiva hakata ruokailuvälineillä. Tajusin että voin kantaa terassipöydän ruokailutilaan siksi ajaksi kun ruokapöytä on maalattavana, niin ei tarvi lattialla syödä. 😊

      Poista