lauantai 4. maaliskuuta 2017

Puunatut olkkarin pöydät

Viime viikolla sain maalauksesta vanhat  olkkarin sarjapöydät. Pöydät on ollut meillä reilun 15 vuotta. Pöydät oli saanut kolhuja ja vein ne maalattavaksi tänne Tornioon, Lappian maalari oppilaille.

Pöydät hiottiin melkein puhtaaksi ja paklattiin kolhuilta. Pöydät sai kauniin uuden kiitävän valkoisen maalipinnan ja jalat lyhennettiin 5cm.

Pöydät vein suoraan yläkerran aulaan ja aulakin näytti taas uuden näköiseltä. Muutoksia tähän tilaan ei ole tehty pitkiin aikoihin. Aula meillä on aika vähällä käytöllä, oikeastaan vain silloin kun on enemmän kavereita. Silloin pelataan tai tehdään jotain muuta tilassa. Aula on muuten vaalea, mutta osa tekstiileistä ovat musta valkoisia. Verhoja mulla ei ole koskaan ollut tilassa.





Aulasta siirretyt Hayn tarjoiupöydät jätin nyt vähäski aikaa alakerran olkkariin ja uskon, että nämä pöydät taas lähempänä kesää siirtyvät omalle paikalle eli alakertaan. No, pientä vaihtelua järjestykseen.





Huomasin kun eilen räpsin näitä kuvia, että pitäis olla kameraan erilainen objekti. Näyttää nämä meän huonekalut/huoneet kauhean pieniltä. Esimerkiksi tämä korkeampi pöytä on kokoa 80x80cm ja sohva normaali 210cm. Varsinkin tuota eka kuvaa kun kattoo??? 

Eilen lähdin hakemaan kukkakaupasta kimppua/oksia  uuteen Urna maljakkoon ja kukkakauppaan olikin tullut Magnolian oksia. Näyttääpä kauniilta  oksat tässä maljakossa. Pientä piristystä näin hiihtoloman kunniaksi :)






Muksua lauantai iltaa sinne <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti