tiistai 28. heinäkuuta 2020

Juhlat



Perjantaina vietettiin pienellä porukalla lapsuudenkaverini syntymäpäiväjuhlia Oulussa ja pitkästä aikaa sai pukea juhltamineet päälle. Kesä on melkein kuljettu trikoot/shortsit ja toppi päällä.

Kesällä ei ole tullut ostettua kauheasti vaatteita, yhden ulkoilutakin ostin heinäkuun alkupuolella ja viime viikolla käytiin toisen lapsuudenkaverin kanssa kiertelemässä kirpputoreja täällä Torniossa sekä parissa vaateliikkeessä tuli samalla käytyä. Kirpparilta löysin yhden puseron, mekon sekä tämän pliseeratun hameen.











Hameessa ihastuin ennenkaikkea sen kauniiseen väriin ja hameessa oli myös sopivasti kimaletta myös juhlia ajatellen. Pusero on myös kirpputori löytö noin vuoden takaa, jossa samanlaista kimaletta kuin hameessa, joten hyvä pari. Lapsuudenkaverin synkkäreihin lähdin tällä asulla ja rennosti lenkkarit jalassa.
Perillä odotti sauna, joten nuttura päähän ja vähän maahohdetta kasvoihin.




Illalla mentiin mm:ssa ulos syömään, joten laitoin pikkasen fiinimpää päälle. Mekon löysin ale myynnistä 10 eurolla ja korviin laiton ystäväni tekemät kauniit korvikset . Kuva otettu viime viikolla kun lähdin appiukon 80-vuotis juhliin, joten samalla asulla nyt mentiin ystäväni  synkkärijuhlatkin. Monesti käytänkin samoja mekkoja, koruja ja kenkiä vain vaihdellen ,näin asusta saa vähän erin näköisemmän. Mekko on aika lyhyt, joten alle laitoin mustat lyhyet trikoot jotta voi olla rennommin juhlissa. Tykkäsin kovati mekon tyttömäisestä ilmeestä ja pussi hihoista, aluksi mietin että onko jo liian tyttömäinen yli 50-vuotiaalle?

Oli kyllä mukava ja piristävä viikonloppu,  oli pitkästä aika kiva juhlia sekä muistella yhteistä lapsuutta/nuoruutta sekä nauraa yhteisille tempauksille. Ollaan nimittäin tunnettu jo 48-vuotta!!! Siinä ajassa jo tuntee toisensa aika hyvin :) 

Kiitos Sari vielä ihanista tarjoilusta ja sain taas käydä kauniissa kodissasi Oulun Siilossa, jatketaan taas siihen mihin jäätiin <3


Seuraavat juhlat taitaa olla elokuussa ystävän lapsen lakkiaiset, jos ei sitä ennen tule uusia rajoituksia. Toivottavasti teilläkin on ollut kivoja juhlia kesällä!


Ihanaa viikkoa sinne ja nautitaan vielä heinäkuun viimeisistä päivistä !!!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti