lauantai 9. heinäkuuta 2016

Työharjoitteluna Kangasmaailman näyteikkunan somistus

Työharjoitteluni alkaa vetelemään viimeisiä eli kohta on paketti kasassa. Vielä on kirjaston sommittelun purku 15.7.2016 ja sitten Liikuntakeskuksen Hyvä Fiiliksen sisustaminen, kun tilat saadaan  ekana kokonaan valmiiksi.

Kangasmaailman omistaja Marja Torniosta pyysi, että jos kävisin työharjoitteluna hänelle somistamassa näyteikkunan ja lupasin käydä heti kun töiltään ehdin. Viime viikolla oli hiljaisempi viikko, joten näyteikkunan "kimppuun". En ole ennen somistanutkaan näin isoaa ikkunaa.Pituutta oli yli kuusi metriä, mutta syvyyttä vain vajaa 60cm. Isoja esineitä/huonekaluja ei voinut sommitteluun käyttää. Liiketila sijaitsee Tornion Länsirannalla, lähellä Rajalla Kauppakeskusta

Kauppias Marja oli ostanut valmiiksi tämän lilan pöytälampun somistusta varten, joten piti huomioida värimaailma myös sen mukaan.
Kuvien ottaminen toi myös omat haasteensa, koska ikkuna peilasi kaikki mitä oli edessäpäin.Ikkunaa vastapäätä oli parkkipaikka autoille eli autojen valot näkyi ikkunasta kun otin kuvan.






Tässä pari kuvaa

Ennen kuvaa näyteikkunasta.







Lähdin toteuttamaan somistuksen niin, että näyteikkunasta tulisi raikas, pirteä ja kesäinen. Olihan kesää vielä jäljellä. Somistuksessa käytin jo olemassa olevia puutikkaita hyödyntäen.

Jälkeen kuvat------------>




Keskelle laitoin vaaleat kuviolliset kankaat ja väriä reunoille. Missä oli vaaleat kankaat, niin niihin väriä tyynyillä, lampulla ja oksilla...jotta sai pientä kontrastia.



Tikkaisiin laitoin pinkin värisiä lasten trikookankaita, joita voi yhdistellä keskenään.










Iskusta löysin nämä kolme kirkasta maljakko ja oksaa. Olivat vielä sopivasti -50%. Sanoin kauppiaalle, että maljakkoon helppo vaihtaa ilmettä vuoden aikojen ja väriteeman mukaan. Korkein oli 60cm ja matalammat 50cm korkeita eli tulivat sopivasti esille isosta ikkunasta ja eivät jääneet liikaa teippauksien taakse.











Liikkeessä oli paljon erilaisia tyynyjä, joista valitsin sopivat tyynyt värikkään verhon pariksi.








Minusta on tärkeeä, että panostetaan näyteikkunoihin. Sehän on kuin kutsukortti liikkeeseen. Pienillä jutuilla onnistuu ja ei maksa "hunajaa".
Näyteikkunalla houkutellaan asiakas liikkeeseen asioimaan ja voi myös toimia idean lähteenä esim. sisustamiselle. Itse ainakin katson monesti näyteikkunan ja jos se näyttää hyvältä, niin uteliaisuus valtaa ja haluaa päässä sisälle paremmin katsomaan mitä liikkeessä on tarjolla.

Tärkeää on mielestäni säännöllisesti vaihtaa myös näyteikkunan sommittelua uuttuuksilla ja mielellään eri vuodenaikojen mukaan. Sekin kertoo paljon liikkeestä, että liikkeessä tapahtuu " toimintaa" ja tuotteet vaihtuu. Ei ole vain saman näköinen ikkuna vuodesta toiseen.



Mites siellä? Kiinnitättäkö huomioita näyteikkunoihin? Jos vastasit 

kyllä, niin mihin asioihin? Olisi kiva kuulla :).
















9 kommenttia:

  1. Minusta kans näyteikkunoihin kantsii panostaa, ne on just niitä käyntikortteja liikkeeseen niinko sanoitkin.
    Hyvän näkönen tuli ja paljon parempi kuin entinen, pirtsakka ja tyylikäs!!


    Mukavaa lauantaita! <3 Meillä alko juuri paistaan aurinko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari kommentista ja olen samaa mieltä kanssasi, että ovat käyntikortteja. Täällä kans alkoi paistaan, ihanaa :) Samoin sinne oikein mukavaa lauantaita!!!

      Poista
  2. Ikkunasta tuli ihanan raikas ja kesäinen!

    Mie olen aivan samaa mieltä että näyteikkunoihin ja niiden somistuksiin kannattaa panostaa. Mieluiten uudet tuotteet sesonkien mukaan.
    Kaikista karmeinta on kun aina silloin tällöin näkee aivan tyhjinä ammottavia näyteikkunoita. Sillä ei kyllä houkutella yhtään asiakasta sisään ja eikä sillä ainakaan kasvateta liikkeen myyntiä.

    Mukavaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tiina! Olen samaa mieltä, ettei kauheasti kyllä kasvata myyntiä jos tyhjät ikkunat ja ei ole panostettu oleenkaan. Sesonkien mukaan somistukset. Kaikki ei välitä miltä ikkuna näyttää ja monesti vielä ikaiset ikkunat ja vanhat kuihtuneet kukat oven pielessä :( ei paljon houkuta mennä sisälle.

      Poista
  3. Värimaailma rauhallinen ja miellyttävä. Oikeat sävyt jotka sointuvat monella eri tyylilla toisiinsa on oivallinen näyteikkunassa. Vuodenajat ja eri tyylilajeja sopivasti näyteikkunaan herättää kiinnostusta ja sommittelu Stailattu hyvin nyt ikkuna ja houkuttelee nyt paremmin käydä katsomassa sisälle liikkeeseen. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kommentista. Joo olen samaa mieltä, että sävyt ja värimaailma pitää natsata keskenään. Väriä pitää ollakkin, mutta ei liikaa. Toivottavasti näyteikkuna houkuttelee vielä enemmän asiakkaita käymään liikken sisällä katsomassa valikoimaa.

      Poista
  4. Tulipa todella ihanan raikas näyteikkuna. Olenkin käyny tuossa kaupassa ja on hyvä valikoima kankaita.

    VastaaPoista